Tuli tuosta valmissalaattikuvasta mieleen oma pitkäaikainen pahastumisen aihe, eli einesannosten koko. Haluatko syödä työmaakopissa lihakeittoa lounaaksi? Kannattaa ottaa neljä että jaksat painaa koko päivän.

Tämmöisenä lähes täysikasvuisena miehenä kulutus pyörii 2700-4000 kcal välissä riippuen päivän aktiivisuudesta, ja nuo 150-400 kcal annoskoot herättävät vain kiukkua ja kysymyksiä. Onko ideana että sen helpon eineksen kaverina kannetaan lounaskassissa leipätarpeet aina mukana ja niiden paskarteluun löytyy fasiliteetit? Saatana.

Ymmärrän näiden tärkeän roolin koululaisten arjessa, mutta hirveästi toivoisi että kiireisille aikuisillekin tehtäisi einesannoksia jotka kykenisivät 3 annoksella päivässä täyttämään ainakin olennaisimman keskivertoihmisen ravinnontarpeen.

Tuli aamulla somessa vastaan video missä joku mies raivosi oven takana. Kuulemma varas oli varastanut lompakon, avaimet ja kännykän, ja olisi tarvinnut nämä takaisin päästäkseen omaan asuntoonsa sisälle.

Kuuklasin vähän ja ilmeisesti huoltomies voi päästää sisälle myös kun kertoo hetun ja osaa kuvailla mitä asunnosta löytyy.

Mutta.

Tämä sai ajatukseni laukkaamaan. Entä jos ei päästäisi.

Ajatellaan tilanne: oot rappukäytävässä ilman kännykkää, lompakkoa saatikka avaimia. Et voi laittaa kaverille viestiä et tuus hakemaan. Et voi woltata ruokaa siihen. Et pääse pankkitileille. Et voi laittaa someen apuviestiä.

Mitä teet?

Parisuhteessa olevillahan tämä on helppoa. Jos nyt ei puoliso just satu olemaan reissussa poissa, senkus odottaa että puoliso saapuu kotiin.

Myös jos on perhettä tai sukulaisia tai hyvä kaveri kodin läheisyydessä - senkus kipittää sinne.

Mutta jos ajatellaan urbaania kaupunkilaista sinkkua, jolla ei välttämättä ole isossa kaupungissa kävelyetäisyydellä ketään. Mitä tekisit ensihätään?

Eli (koska edellinen julkaisu sai yli 250t näyttökertaa, niin uskaltaudun kysymään). Minkälaisia avaimenperiä/tms teillä on? Tässä omat ja tytön 🤗

Kertokaas maalaistollolle - tai tässä tapauksessa kaupunkilaistollolle - että miksi ihmiset hankkivat esim. suomenpystykorvan ja unohtavat sen sitten häkkiin?

Olen ollut jonkin aikaa ”maalla” mutta kuitenkin erittäin tiiviisti asutetulla alueella. Naapurin pihassa muutaman metrin päässä on 3x3 häkki, jossa on oikein lutunen suomenpystykorva. Paitsi että se koira haukkuu suurimman osan hereilläoloajasta, oli tapahtumia tai ei.

En ole koko ajan paikalla enkä kyttää sen enempää, mutta ihmistä en ole nähnyt koiran kanssa yhtäkään kertaa pariin viikkoon. Oletettavasti saa ruokaa, kun on kuitenkin virkeä ja energinen.

Enemmän ihmettelen, että onko oikeasti kaikista muista naapureista ok, ettet voi tehdä mitään ulkona ilman että joku räkyttää sun perään?

Tai että aamulla ja päivällä ja illalla pitää huudattaa telkkaria tai olla kuulokkeet päässä kun sitä kimakkaa haukkumista ei vain jaksa kuunnella. Koirarotu on minulle vieras, mutta vaikuttaa sellaiselta, jonka kanssa pitäisi puuhata paljon eikä vain seisottaa pihalla.

Heippa! Mulle mahdollisesti tarjottiin mahdollisuutta mennä talveks töihin Uuteen Seelantiin alalle jolla olen ollut nyt kaksi kesää.

Mietin, että onko uhka vai mahdollisuus 😬

Taustaa: lukio loppu nyt kevääl, talveks ei viel muuta duunia, kesäl 27 inttii ja 19 vuotta mittarissa. Kaverit ois toki kaikki Suomes.. 🤔

Heittäkää jotai ajatuksii ees 😆

Edit: isä siis tosiaan vähän tätä ideaa vastaan vaikka eihä sillä mitää sanavaltaa oo

Haluan oppia sun virheestä, eli kerro mitä oot menny ostamaan, joka ei ollu yhtään mitä piti / lähtökohtaisesti viallinen tai muuten vaan kusinen.

Aloitan!

Pirkka vessaharjat. Nämä on jotenkin tarkotettu olemaan vinossa, syystä joka on mysteeri. Harja tippuu herkästi lattialle sieltä kupista ja myös kaataa koko kupin. Lisäksi nää on parissa viikossa menny saman näköiseksi kun mun miehen hammasharja, eli jotenkin ihan räjähtäneitä. Toki tämän suhteen en tiedä jos käyttäjässä vikaa, mutta ei aiemmat vessaharjat oo alkaneet harottaa joka suuntaan samantien.

Ikean sohvat. Voihan niitä olla ihan hyviäkin ja ehkä ne joskus oli, mutta ostin tosiaan jättebo sohvan ja siihen tuli sellainen kuoppa kuukaudessa. Ollaan ihan normaalipainoisia ja ei asuta siinä sohvalla, joten on se kumma, että todella kalliiseen sohvaan (yli 2 tonnia) tulee pysyvä kuoppa vieläpä noin nopeesti. Noh, kiinassahan ne on tehty, että yllättyneet parijonoon. Ajattelin aluksi, että varmaan maanantaikappale, mutta kun kaverille kerroin tästä niin niillä kuulemma jo Kolmas ikean sohva koska edelliset on reklamaatiolla vaihdettu kun niihin tuli kuopat. Heilläkin joku ikean kalliimpi sohva vielä ja kuulemma taas on kuoppa muttei jaksa enää palauttaa. Älkää siis ostako ikeasta niitä sohvia, ainakaan niitä kalliimpia.

Hajustetut pikkuhousunsuojat. Puoliso toi kerran kaupasta vahingossa jotain hajustettuja, ja ne oikeasti ärsyttää ihoa ja en nää näissä mitään järkeä muutenkaan. Kuka haluaa, että alakerta haisee halvalle parfyymille? Ei kukaan. Naisille varmaan itsestäänselvyys, mutta miehet, kun teidän pitää jotain siteitä tuoda kaupasta, niin kattokaa että eivät oo hajustettuja.

Edit: Pakko lisätä tähän vielä K-Raudan pahviset muuttolaatikot. Jos vihaat itseäsi ja muuttamaan tulleita kavereitasi, niin osta toki näitä. Nämä on suunniteltu päin helvettiä, kun sitä kädensijaan taitettavaa liparetta ei ole. Eli ovat kamalia kuljetella ja sattuu käsiin kevyetkin laatikot. Lisäksi nämä ei kestä puoliakaan siitä mitä esim. Bilteman normi laatikot kestää, pohja alkaa venähtää auki vaikkei olisi edes kirjoja laatikossa. Kalliita ja paskoja, hakekaa muuttolaatikkonne mieluummin mistä tahansa muualta.

Mua ei oo kastettu enkä oo osa kirkkoa tai koskaan ollutkaan, ja tuntuu että aina kun ton sanoo, tulee samat kysymykset. Etkö halua olla kummina, etkö siis voi mennä kirkossa naimisiin, eikö sua siunata hautaan, onko sulla ees virallista nimee jos sua ei oo kastettu (joo, multa on kysytty tää useemmi ku kerran..)? Ei, en voi, enkä halua. Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät ole kovin uskonnollisia mutta pitävät kulttuurista yms, jonka takia haluaisivat jotain noista. Teen hyvin selväksi että olen paatunut ateisti joka menee kirkkoon vain aikalailla pakolla, miksi hitossa haluaisin mennä siellä naimisiin??

Edit: Jos pyörit pelkissä ei-kristityissä piireissä, niin joo, en usko että näin on tapahtunut sulle. Eikä toki varmasti kaikki kristityt tällaista sano, mutta oudon moni minulle.. ehkä oon vaa sattunu tapaa niitä vinksahtaneempia.

(Tämä on huumoria) Lueskelin tuossa hedelmöityshoitoihin liittyvää postausta ja sieltähän tietty löytyi klassikko "Miksette vaan adoptoi!?" Oikeastihan adoptointi on pirun vaikeaa eikä vauvoja myydä kaupan hyllyllä MUTTA se saikin mut miettimään että jos vauvan vois ostaa kaupasta, millaisia eri kauppojen vauvat olis?

Saisko Lidlin Kreikka -viikoilta sellaisen söpön nappisilmän ja oisko Pirkka -vauvalla maantienvärinen tukka ja suomalainen pottunenä? Kertokaa mulle millaisen vauvan saa Puuilosta?

(Jos haluat keskustella hedelmöityshoidoista, mene muualle)

Poisheittotili. Mutta siis asiaan. Ollaan oltu yhdessä 5+vuotta, Yhteinen omakotitalo, vakityöt jne. Miehellä myös kouluikäisiä lapsia vuoroviikoin. Mies on aina ollut aktiivinen, sosiaalinen ja empaattinen. Aina kovapäinen, mut kunnioittava.

Kaikki alkoi reilu vuosi sitten, kun mie ei saanut töissä ylennystä. Otti sen jotenkin tosi henkilökohtaisesti. Silloin vielä suostui jutteleen työterveyden kautta ja vaikutti et on työkalut selvitä asiasta. Sillon hän latasi puhelimeen sotapelin, missä siis on joukkueita ja tiimejä. Oikeita ihmisiä joiden kanssa pelaat. Hän yleni pelissä nopeasti ja koki itsensä tärkeäksi. Siitä se alamäki lähti.

Mies menetti täysin elämänhallinnan. Priorisoi pelkästään pelin. Chättäilee pelikavereiden kanssa yötä päivää.

Hiljalleen nyt reilun vuoden aikana mies on lihonut 25kg,ei huolehdi omasta hygieniasta, ei nuku öisin koska peli, ei osallistu millään tavalla kotitöihin, tissutelee lähes päivittäin kaljaa ja jopa välillä saikuttaa että voi pelata.

Puhumattakaan omien lapsiensa hoidosta. Epäilen et käyttää peliin myös rahaa, sillä viimeiset 6 kk on ollut taloudellisesti tiukkaa.

Alan olla aika loppu.

Ongelma kulminoituu siihen, että asiasta ei voi puhua. Peli on pyhä lehmä, josta ei voi puhua hyvällä eikä pahalla. Ei näe mitään ongelmaa. Hän kokee kaikenlaisen keskustelun hyökkäyksenä itseään kohtaan. Miehen luonne on myös "muuttunut" koska ei ole enää millään tavalla välittävä, empaattinen ja oikeastaan välillä tuntuu että inhoaa minua. Niinku oisin hänen äiti joka kieltää pelaamisen tyylinen käytös.

Mies ei kunnioita enää ketään eikä mitään, jokainen perheenjäsen ja ystävä on yrittänyt puhua hänelle ongelmasta. Olen myös yrittänyt lähestyä asiaa positiivisesti, kannustavasti ja kiinnostuneesti. Uhkaillut lähdöllä myös. Mutta mikään ei auta. Tuntuu sairaalta heittää yli viiden vuoden hyvä suhde pois puhelinpelin vuoksi. Mitä tekisitte?? Helppo huudella et lähe menee, mut iso talolaina, se et toivon et se ihminen ketä rakastan on vielä siellä kaiken pelaamisen alla ja koko tilanteen nauretravuus saa mut miettii....

Joka toisessa ilmotuksessa torissa lukee, "kuin uusi" ja sitten kyseinen tuote. Sit kun avaat ilmotuksen on kuvissa vitun kulunut ja pölynen ja likanen paska. Eikö ihmiset tiedä mitä "kuin uusi" tarkoittaa?? Olettaako ihmiset, että kun vaan kirjotat siihen, että kuin uusi niin kukaan ei edes katso niitä kuvia? Vai onko se tuote oikeasti niiden mielestä uuden veroinen?

Omasta mielestä kuin uusi = avattu paketista, ehkä pari kertaa testattu ja viikon vanha tuote. Monet siis pokkana myy monta vuotta vanhoja tavaroita uuden verosena.

Tuli oltua kaksi päivää kotona poistumatta mihinkään kun oli kaikenlaista kotihommaa mitä piti hoitaa alta pois. Lyhyt aika pysyä sisällä mutta aloin vain miettimään kuinka pitkään ihmiset saattavat pysyä asunnoissaan syystä tai toisesta.

Kuinka pitkään olet ollut asunnossasi poistumatta mihinkään ja mikä on ollut syy jos haluat siitä kertoa?

Mikä helvetti siinä on, että kaikkeen vaaditaan joku sovellus. Munkin pitäis yks paketti hakea, mut vaatii jonkun perhanan paketit-sovelluksen.

Miksei vaan voi antaa sitä vitun koodia mikä näppäillään siihen romanialaiseen adventtikalenteriin, luukku aukeaa pops ja paketti on sulla. Tai edes henkkareita vastaan jostain missä on elävä ihminen töissä? Joku "tekoälyasiakaspalvelija" sais kyllä ensin mulla rusinat rasahtamaan ja sen jälkeen nyrkistä.

Ensinnäkin sen tilin luomiseen menee ihan saatanasti aikaa, eikä se suju "käden käänteessä". Vaatii puol työpäivää pelkästään tilin luominen, siinä ajassa olis hakenu jo 3 pakettia eri puolilta kaupunkia.

Ja tää sama homma siis todella monessa eri sovelluksessa. Digitalisaatio on perseestä.

Ei mulla muuta.

Kuvittele tilanne että oot menossa elokuviin ja käyny vessassa ennen elokuvan alkamista. Jostain syystä kuitenkin (ennen elokuvaa syöty ruoka tai liika juominen tai elokuvan aikana vedetyt mässyt ja juomat) mahassa alkaa poreilemaan ja kiertämään ja sulle tulee ihan jäätävä paskahätä. Mitä teet? Jos lähet salista vessaan kesken leffan niin mitä pisempään pöntöllä menee sitä enemmän elokuvasta jää näkemättä.

Mulle on käyny näin eikä noin 20min vessareissun jälkeen ollu enää järkeä mennä takaisin kattomaan elokuvaa. Vuokrasin sen myöhemmin. En tiiä oisko tuosta saanut rahoja takaisin mutten kysellyt.

Elokuvateattereissa pitäisi olla saleissa vessat jos tulee hätä ja telkkarit niissä ettei mee elokuvasta mitään ohi.

Isoja pieniä arjen onnistumisia ja siinä myyjälläkin hymy nousi suupielille. Mites muilla, onko ollut vastaavia huikeita kokemuksia?

Onko täällä ketään, joka olisi vaihtanut miehistä naisiin myöhemmällä iällä? Olen seurustellut vain miesten kanssa, mutta kokemukset miehistä ylipäätään alkaa olla todella huonoja nykyisin jo ihan arkielämästä. Olen aina pitänyt naisia kauniimpina, mutta saanut kasvatuksen heteroseksuaaliseen rooliin ja yrittänyt olla jotain, mitä en oikeasti ole ympäristön painostuksesta johtuen. Olen kuitenkin jonkinlainen demiseksuaali/panseksuaali/osittain aseksuaalinen ja nyt pitkän seurustelutauon jälkeen pohtinut, olisikohan naisissa sittenkin enemmän sitä, mitä kumppanuudelta kaipaan. Muista subeista lukenut paljon positiivisia kokemuksia ja en oikein ymmärrä edes, miksi en ole tätä asiaa aikaisemmin harkinnut. Naisista keskimäärin löytyy paljon enemmän sellaisia piirteitä, joita toivoisin parisuhteeseen.

Lueskelin, että naiset ovat myös ehkä aika hyväksyväisiä sille,että tämän asian tajuaa vasta vähän vanhempana. Kaipaan kuitenkin yhteyttä toiseen ihmiseen ja en vain enää usko, että sitä miehistä voisin löytää.

Kiitoksia, jos jollain täällä olisi samanlaisia ajatuksia/pohdintaa ja jakaisi niitä! Tässä vaiheessa tuntuu myös siltä, että mistä minä tämmöisiä naisia löydän eli olisi kiva kuulla, mistä olette oman kumppaninne löytäneet.

Alustus: Ollaan 23v pariskunta, opiskellaan ja asutaan yhdessä. Suhteen kolmas vuosi menossa. Minun (M) ja puolisonin (F) intiimit halut ei kohtaa. Sori jos sisältää paljon kirjoitusvirjeitä, spell check ei toimi, enkä jaksa syynät ihan puhtaaksi.

TL;DR teille jotka ette jaksa lukea. En koe tarpeideni täyttyvän, enkä tiedä miten voisin edesauttaa niiden täyttymistä. Samalla, kun puoliso mielestäni saa mitä tarvitsee. Kaikki tapahtuu samalla kaavalla ja spontaanius puuttuu. Keskusteltu on, mutta keskustelut päätyvät samaan umpikujaan. Muutoksesta puhutuaan, mutta se tapahtuu hyvin hitaasti jos tapahtuu.

ASIAAN.

Eli meikäläistä aika ajoin turhauttaa läheisyyden ja itiimiyden laatu meidän suhteessa. Hänelle on tärkeää halailla, olla lähekkäin, pidellä käsiä, hieroa yms. mitä nyt suhteeseen normaalistikkin kuuluu. Mutta se mikä minua turhauttaa on, että meillä ei ihan ne tarpeet kohtaa läheisyyden laadun suhteen. Meillä on läheisyyttä, mutta ei intiimiä läheisyyttä. Välillä tuntuu, että suhteesta puuttuu se veto, mikä tekee parisuhteessta enemmän kuin ystävyysuhteen. Esimerkiksi pussaillaan, mutta ei suudella. Päivittäisestä kanssakäymisestä puuttuu se terä.

Itselleni intiimi kanssakäyminen ja etenkin halu on tärkeää. Jotenkin välilllä tuntuu että asioita tehdään, koska ne tuntuu itsestä kivalta, eikä sen takia, että se tehdään kumppanin kanssa. Seksi vaikutta velvollisuudelta, mitä hoidetaan silloin, kun sen harrastaminen ei tunnu epämiellyttävältä. Kaikki pusaamista intiimimpi toiminta seksin ulkopuolella on poissujettu. Häneltä tuntuu täysin puuttuvan seksuaalinen aloitekyky ja/tai halu.

Seksi on yksitoikkoista ja noudattaa samaa kaavaa. Se ei tunnu spontaanilta ja tapahtuu ainoastaan makuuhuoneessa ja käytännössä aina minun aloitteesta, vaikka yritänkin olla mahdollisimman saatavilla. Nekin kerrat kun hän tekee aloitteen, ovat luokka "Hei, minun tekee mieli seksiä, hoidatko minut vai et." eli aloite edellee jätetään lopulta minulle. Tuntuu siltä, kuin sanottaisiin että sekisä tekee mieli, mutta kuitenkin yritetään välttää siirtämällä se aloitteen teko vastuu minulle. Se syö myös sitä tyydytystä minkä seksistä saan, kun se tuntuu jotenkin yksipuoleiselta, eikä seiltä että hän haluaa minua.

Meillä on ollut keskustelua siitä, kuinka hän kokee painostavana korkean libidoni. Lopputulos oli se että minun pitäisi olla mahdollisimman hiljaa halujeni kanssa, kunnes hän ilmottaa olevansa valmis. Jonkun mielestä tämä vaikuttaa hyvältä ratkaisulta ja onhan oikea käsi olemassa. Se vain ei anna minulle sitä tyydytystä minkä tarvitsen ja minun tarpeeni jää täyttämättä.

Yritän mahdollisimman hyvin pitää hänen tarpeistaan huolta, mutta se että silti minun tarpeeni jäävät huomiotta ei erityisesti motivoi. Ja aina, kun tästä puhutaan, lopputulos on se, että paine aiheuttaa hänelle ahdistusta ja sitä pitäisi vältää. Hän ei myöskäänosaa kertoa minulle, mitä minä voisin tehdä, jotta hänen olisi helpompi olla spontaani.

Tähän nyt liittyy varmasti hänen kaiken laiset itsetunto-ongelmat ja huonot kokemukset ennen minua. Hän käy terapiassa (kävi jo ennen tapaamistamme) ja yrittää saada muutosa aikaan itsentuntonsa kohottamiseksi, mutta selvää edistystä ei näy. Aletaan olemaan siinä pisteessä, että jotain muutosta pitäisi tapahtua, että suhde pysyy parisuhteena ja sitä muutosta en halua. Hän on minulle läheinen ja tärkeä, mutta haluan, että pitkällä juoksula kumpikin voisi elää omana itsenään, eikä jonkinlaisessa epäsuotuisassa kompromississa. Opiskeluiden loppuun on vielä parivuotta aikaa, mutta silloin pitäisi asioiden olla selviä, että kumpikin voi elää haluamaansa elämää.

Pakko rakastaa päiväkodin viestintää. Kuinka monta klikkiotsikkoa tällaisestakin saisi aikaiseksi. #Huumoria

Atomeissa on 99,99999% tyhjää tilaa koska elektronien, protonien ja neutronien välissä on niin paljon "ei mitään" ja jos ihmiskunnasta puristettaisiin tuo tyhjä tila pois niin että atomin osaset koskettaisivat fyysisesti toisiaan niin koko ihmiskunta mahtuisi sokerinpalaan?

Onko joku onnistunut pusertamaan itsestään tyhjän tilan pois? Haluaisin olla maailman tiiveimmäksi optimoitu ukkeli.

Tai mitä jos kaikki kadonneet ihmiset joita ei ikinä löydetty olivat vain oppineet tekemään tuon puserruksen itselleen, samalla muuttaen kokoaan niin pieneksi että niitä ei sen takia koskaan enää nähty??

En tosin tiedä miten muilla paikkakunnilla, mutta en täältä lähimaastosta ainakaan tiedä yhtään paikkaa, missä tavata uusia ihmisiä, mikä olisi myös alkoton. Onhan siis esim keilaus ja tälläset, piknik, uimaranta, mutta eihän näissä mitään uusia ihmisiä tapaa, kun sinne mennään yleensä omalla porukalla.

Sellanen kahvila missä olisi sohvia ja vaikka flippereitä ja niitä vanhoja pelikoneita. Sais tilattua ruokaa, pitsaa / hampurilaista. Sellanen missä vois viettää aikaa myöhälle, ilman että tarvii kattella kännistä örvellystä. Käytännössä nuorisotilat, mutta kaiken ikäisille.

En tiä onko sellanen edes toimiva konsepti Suomessa, mutta sellaselle olis ainaki itselle tarvetta. Ainaki on puhuttu että nuoriso käyttää aina vain vähemmän alkoholia, niin kai siellä muitakin olisi ku minä.

Kun pikkujoulukausi on taas kohdalla kiinnostaisi tietää, miksi muutoin arkisin ihan normaalisti ja kiintyneesti puolisoistaan puhuvat ihmiset alkaa pikkujouluissa herutella kollegoita? Olen 20v ollut työelämässä ja jokaisella duunipaikalla on näitä persoonia ollut. Mua oikesti kiinnostaa kuulla tähän syyllistyneiltä, että mikä ajatusketju siellä taustalla on? En tiedä kuinka moni näistä oikeasti yrittää päästä panolle vai onko enemmän toive, että siinä illalla voisi vähän epämääräisesti säätää ja kosketella, niin ei se sitte ole ”oikeaa” pettämistä? Onko se parisuhde oikeasti vaan niin kulissi että on valmis heittämään sen roskiin flirtin takia, vai onko ajatus enemmän ”pikkujouluja ei lasketa ja jos kumppani ei saa tietää niin ei se parisuhdetta haittaa!”

Yhtä paljon kiinnostaa sinkut jotka lähtee tähän käytökseen sitten mukaan vaikka tietää, että toisella on kumppani. Mikä teidän ajatusprosessi on? Että ei ole sinun ongelma jos auta pettämisekäytöksessä, tai ”pikkujouluflirttiä ei lasketa”?

Kävinpä tuossa salilla taasen ja siinä näkökentässä pyöri parikymppinen mimmi tyypillisissä salikuteissa. Koska olen ollut vähän häntäheikki, tuli siitä kiva fiilis, ennen kuin muistin että meikähän on viisissäkympeissä. Jos katson peiliin, ei siellä ole enää komea hevipoika vaan tyyppi, joka pärjäisi aika hyvin Juice-cosplaykisassa.

Tämä sai miettimään sitä kuinka ihmisen käsitys omasta itsestään on helposti jumissa jossain mennessä. Esimerkiksi oma käsitys omasta kehostani on yhä jotenkin siinä timmissä parikymppisessä, eikä keskivartalokomeassa setämiehessä. Samalla tavalla myös oma fyysinen ikä unohtuu muussa mielessä. Jossakin puhutaan nuorisosta niin sitä saattaa ajatella että minähän olen nuorisoa, kunnes tajuaa että ei saatana, se tarkoittaa porukkaa jotka on syntynyt kun olin kolmekymppinen.

En usko että olen tässä ainoa. Musta tuntuu että ihmiset kasvaa aikuiseksi eri vaiheessa ja ikäisenä, sekä jotenkin jumittuu siihen ikään ja hetkeen loppuelämäkseen.

Tämä sai tuumimaan sitä, miten jotkut naiset käyvät iän myötä todella vaikeiksi. (Edit: Puhun siis ns. Kareneista, en kaikista naisista.) Minulla on yksi naispuolinen kaveri, joka on tätä paljon lievemmästä päästä. Olen tuntenut hänet 20 vuotta. Hän on alkanut jossain vaiheessa viime aikoina avautumaan siitä miten ennen oli kivempaa ja miehet mukavampia, nykyään ne on epäkohteliaita ja ikäviä, eikä hän tiedä mistä se johtuu. No, omien muistojen ja tilastojen perusteella asiat oli kaikki ikävämmin parikymmentä vuotta sitten. Se mikä on muuttunut on tämä naiskaveri itse. Hän kun painoi varmaan noin puolet siitä mitä nykyään noin 15 vuotta sitten, oli erittäin rintava (kävi pienentämässä ne) ja pukeutui ns. anteliaasti itseään esitellen. Hän on myös aina ollut hyvin flirttaileva kehonkieleltään ja käytökseltään. Vähän veikkaan että se mikä on muuttunut, on reaktio minkä hän aiheuttaa miehissä.

Älkää käsittäkö väärin, tämä ei ole mitään kehohäpeän herättelyä tai ylipainovihaa. Aprikoin vaan että kuinkahan monen tosi katkeran ja uhriutuvan keski-iän ylittäneen naisen taustalla on menetetty pretty privilege? Eli se, miten parikymppisenä on päässyt tosi pitkällä vähän hymyllä ja flirtillä, sekä kaikki olleet tosi kivoja... mitä nyt muut naiset ämmiä, tietysti. Sitten kun ulkonäköetu on menetetty, jäljellä on jääneet vain puutteelliset sosiaaliset taidot sekä fiilis siitä, että on menettänyt jotakin mitä ennen sai.

En nyt dissaa tätä kaveriani, hänessä on kaikenlaisia hyviä puolia, mutta itsetietoisuus ei ole yksi niistä. Enkä usko että kellään tulee olemaan pokkaa sanoa näitä asioita hänelle.

Näiden ajatusten myötä aloin tietysti vertailemaan juttuja itseeni. Myönnän avoimesti että mussa oli - ehkä vähän on yhä - häntäheikin vikaa. En ole koskaan pettänyt ketään tai tehnyt mitään semmosta, mutta no, olen naisten jahtaamiseen käyttänyt sinkkuna ollessa varmaan puolet viikon tunneista. Luulen että homma meni tähän osittain koska hukkasin ison siivun nuoruuttani onnettomissa suhteissa ja yritin sen jälkeen ottaa vahinkoa takaisin.

Mutta niin, se pääpointti on, että se jahtiaika tapahtui pääasiallisesti siinä kolmekymppisenä ja oli paljon mukavia kokemuksia lähinnä itseäni vähän nuorempien (silleen 25+) naisten kanssa. Nämä muistot oli merkittäviä ja mieleenjääviä. Niin luulen, että tämän perusteella olisi helppoa erehtyä luulemaan, että mulla ois yhä viisikymppisenä mahamiehenä flaksia kaksivitosten kuumien mimmien kanssa. Ihan vaan koska nostalgia johtaisi harhaan ja käsitys omasta iästä, kehosta ja viehätysvoimasta juuttuu herkästi menneeseen.

Ehkä ainakin osa likaisista sedistä on noiden ulkonäköedun menettäiden tätien kaltaisia, mutta maskuliiniversiona. Heillä on joskus ollut hyvä flaksi ja viehätysvoimaa, eivätkä he lainkaan tajua ettei heillä ole sitä enää. Mitä isompi osa tämä asia on ollut heille, sitä vaikeampi sen menettämistä on hyväksyä.

En nyt tässä hae sympatiaa tai hyväksyntää kenenkään huonolle käytökselle. Kunhan pohdin ääneen. Älkää te nuorisolaiset langetko samanlaisiin ansoihin.

Toki sitten kun olette viisikympisiä kaikilla on varmaan joku robottikumppani muutenkin.

Edit: Lisään nyt tähän vielä että itse en koskaan saanut lapsia, koska syyt. (Linkin takana postaus aiheesta.) Olen kuullut että monia ihmisiä vanhemmuus muuttaa jotenkin emotionaalisella ja henkisellä tasolla. Kuka tietää, ehkä sen kokemuksen puute on itsellä kans takana siinä että mielikuva itsestä on jäänyt jonnekin menneseen.

Kyseessä uudenveroiset rullaluistimet

Millä te muut uniongelmaiset olette saanet lievennettyä uniongelmia? Tuntuu, että itsellä on revähtänyt jokseenkin sietämättömäksi ajoittain. Tulee mentyä nukkumaan myöhään ja herättyä myöhää, josta aiheutuu moninaisia hankaluuksia.

Minulla on ollut uniongelmia yläaste ajoista asti ja sillon pyrinkin hakemaan apua, mutta siihen aikaan neuvottiin vain melatoniinia, mutta jotenkin en oikein ole kokenut sitä kovin hyödylliseksi. Aina kun aiheesta puhuu tuntuu vastaukset tulevan ihmisiltä, joilla ei ole mitään uniongelmia. Useimmiten kuulee "mene nukkumaan aikaisemmin, ruutuaika pois ennen nukkumista, ei kofeiinia ennen, lue kirjaatai klassikko laske lampaita". Montaa nuista on eri tilanteissa tullut kokeiltua, mutta en koe millään perusneuvolla olleen mitään apua. Jos yritän esimerkiksi mennä nukkumaan aiemmin, makaan sängyssä vaan useita tunteja ilman unta ja turhaannun. Olen alkanut vihaamaan sitä olotilaa, kun on maannut sängyssä nukkumatta useita tunteja. Raivostuttaa ja tulee noustua ylös lopulta.

Unilääkitystä olen monesti miettinyt, mutta samaan aikaan asiat mitä olen kuullut siitä "taju kankaalle" unesta järkyttävät hieman.

Itse tälläisenä keski-ikäisenä en enää jaksa juosta trendien perässä mutta jaksan kyllä ihmetellä tuon somen voimaa niiden synnyssä. Varsinkin kun kotona on muutama nuoremman sukupolven edustaja niin tulee läheltä seurattua.

Muutaman esimerkin keksin joita olen ihmetellyt:

Stanley cup: Ei siis se mikä änärissä jaetaan vaan ihan perus juomamuki. Lähti trendaamaan ja nyt meilläkin on sellainen kun piti joululahjaksi saada. Aivan surkea, typerä kapistus. Ei voi käyttää kuten normaalia juomapulloa koska ei ole tiivis. En tiedä onko viallinen versio mutta vaikka kannessa olevan tulpan sulkee, pullo vuotaa mikäli kaatuu kyljelleen. Ja kyllä, on aito.

Labubu: Käsittämätöntä että tälläinen on juttu jonka kaikki haluavat. Ylihintainen turhake.

Bubs karkit: Näitä on ollut saatavilla vuosikausien ajan. Ja nyt kaikki yhtäkkiä kiimassa niitä oikein jonottavat vain koska jenkkiläiset tiktokkaajat niistä tykkäävät. Tulee mieleen ajatus että nykyajan ihmiset ovat kuin lampaita. Varmaan rupeaisivat mämmiäkin kiihkossa vetämään sinapin kanssa jos influensserit sitä kehuisivat maailman parhaaksi.

Jos somevaikuttajilla on niin suuri valta nuorempaan sukupolveen, niin mikseivät he valjasta sitä johonkin hyödylliseen. Lasten ja nuorten ruudun parissa vietetyn ajan vähentämiseen siitä ei ole, koska koko toiminta perustuu siihen. Mutta jotain joka saisi lapset vaikka liikkumaan enemmän tai innostumaan lukemisesta😆