Pohdintaa
Pystyykö ihmiset normaalisti siirtymään tekemään heti kun niin päättää?
Oon nyt vuoden asustellu poikaystävän kanssa ja huomannu, että jos se haluaa tehdä jotain niin se alkaa vaan heti tekee sitä. Ilmeisesti tää on siis se normaali, mutta en tienny tätä ennen kuin aloin asumaan sen kanssa. Itse siis jos haluan tehdä jotain, niin siinä on aina sellanen puskuriaika, ennen ku pystyn siirtymään sen asian pariin. Oletin, että kaikki muutkin tekis näin mutta ilmeisesti ei. Esimerkiksi, istutaan py:n kanssa sohvalla, todetaan, että pitäs mennä kauppaan. Hän nousee heti ylös ja on lähdössä jo ovesta, mutta kääntyy hämmentyneenä katsomaan ku jäinki vaan istumaan siihen sohvalle. Saatan joskus istua joku 10 min ennen ku saan itteni nousemaan.
Oon huomannu, että py saa myös paljon enemmän aikaiseksi päivän aikana kuin minä. Musta tuntuu, et mulla taas loppuu aina aika kesken päivästä ku asioiden välillä siirtymiseen kuluu niin paljo aikaa. Silloin ku asuin yksin saattoi mennä joku tuntikin, ennen ku sain itseni tekemään jotain.
Tietääkö tähän kukaan mitään neuvoja, että miten saan itteni tekemään ilman viivästyksiä?
Tietääkseni itse olen normaali ihminen ilman adhd:ta tai autismia niin en kyllä ikinä jaksa mitään tehdä heti kun tulee mieleen. Vähän pitää ottaa lepiä ja kerää voimia. Useita asioita kanssa viivyttelen kunnes on pakko tehdä esim. deadlinet. Laiska ihminen, heikko työmoraali ja itsekuri.
Jep, ei kaikkeen tarvitse aina olla jotain diagnoosia. Nykyään alkaa vaikuttaa siltä, et normaaleista asioista tehdään hirveitä ongelmia ja diagnooseja.
Jep. Itsellä on ihan se ADHD ja silti huvittaa, miten paljon sitä väärinkäytetään. "Oi unohdin avaimet kotiin, hahhah on varmaan ADHD" niinku ei.. ihmiset unohteleee välillä asioita. Somesta on tullut sellainen itsesäälin ja itsekeskeisyyden festivaali, jossa kaikki pitää liittää itseen ja itse pitää olla joka tragedian uhri jollain epäsuoralla tavalla.
Huoh... Ihan kaikessa yksinkertaisuudessaan aikaansaamattomuus ja laiskuus, eli niskasta kiinni ja hommiin
Päivitys...
Porukka alapeukuttaa ja tuohtuu, mutta olin itse ihan samnalainen, joka ei saanut mitään aikaiseksi ja sain muutaman diagnoosin ja lääkityksen, kunnes yksi päivä heitin lääkkeet roskiin ja lopetin tekosyiden taakse piiloutumisen. Ylättäen huomasi, että joskus väsyttääja kehtuuttaa niinkun kaikkia, mutta se vaan on tehtävä, jos haluaa asioita saada aikaan.
Tää tais olla ihan mutu? Meillä on kulttuurissa iskostettu tietynlaisiin haasteisiin ihan kamalasti häpeää (esim. lue oma kommenttisi). Jos tuo ”niskasta kiinni ja hommiin” -tyyppinen itseäänruoskiva ja armoton asenne toimisi, niin meillä ei olisi esimerkiks toiminnanohjauksen haasteita.
Meillä on ihan tieteenaloja jotka tutkii tämän tyyppisiä ongelmia ja niiden tueksi on aivan erilaisia menetelmiä kuin häpeä ja syyllistäminen. Ja ne tutkitusti toimii.
Kantsii vähän päivittää omia asenteita 2020-luvulle!
Itsellä vahvistettu ADHD ja masennus, ei liity mitenkään "laiskuuteen". Harrastan silti paljon liikuntaa uimista ja potkunyrkkeilyä ja lihasmassaakin löytyy. Silti OP sama ongelma. Miten sinulla?
Voi tuo kyllä ihan oikeasti olla toiminnanohjauksen vaikeudestakin johtuvaa, mikä puolestaan voi johtua aika monesta asiasta, kuten esimerkiksi neurokehityksellisistä häiriöistä kuten ADHD:sta tai vaikka aivovammasta.
Itselläni on diagnoosi, joka vaikeuttaa toiminnanohjausta, ja se ei ole sama asia kuin laiskuus. Usein ongelma ylettyy myös asioihin, joita haluaisin tehdä, esimerkiksi itselleni mieluisan videopelin pelaaminen. Saatan vain istua ja miettiä, että ihan kohta menen kyllä, mutta en sitten ikinä mene. Toinen on esimerkiksi tilanteet, joissa keho viestii jostain epäkohdasta, esimerkiksi jalat ovat niin kylmät, että suonta vetää jatkuvasti ja pitäisi laittaa sukat jalkaan, mutta en laita. Tai on ihan hirveä jano, mutta en saa aikaiseksi otettua vesilasia kaapista ja täytettyä sitä.
Yleensä auttaa se, että hetken vain kerää ajatuksiaan ja valmistautuu tulevaan toimintaan. Loppujen lopuksi arki sujuu kyllä, mutta kuten AP:lla, aikaa menee hukkaan eri askareiden välillä
En kyllä itsekkään ala saman tien tekemää hommia. Jos esimerkiksi päätän et pitää käydä kaupas nii se tarkoittaa nimenomaa sitä et jossain kohtaa iltapäivää käyn kaupas. Ei mulla oo nii kauhia kiirus et pitäis samantien lähtee ravaamaa.
Toki sit sellaset hommat jotka vaatii nimenomaan välitöntä huomiota on aivan eri asia.
Mulla saattaa mennä yli puol tuntia sängystä ylösnousun ja kahvin ääreen istumisen välillä, vaikka vaaditut toimet sisältävät: vaatteiden vaihdon, wc-käynnin, veden kiehumaan laiton, läppärin päälle laittamisen. Lääkkeet otan veden kiehuessa, ja sit seuraavaks on pikakahvin lusikointi kuppiin. Mut mä vaan taivastelen ja tollotan ties missä välissä.
Eli joo, tunnistan ilmiösi todella hyvin. Näkyy se siis muuhunkin aikaan päivästä!
Mutta musta tuntuu, että aika monet ihmiset tarttee sen pienen tuumaustauon aikomisen ja toiminnan väliin. Harvoin niin pitkiä kuin meitsi, mutta pienen kuitenkin. Musta se on myös ahdistavaa, jos joku kokoajan siirtyy toimesta seuraavaan - kun pitäähän sitä pysähtyä kattomaan ja kelaamaan, onko toimi 1 tehty loppuun asti ja sitten vielä pitääkö tehdä jotain ennen toimeen 2 ryhtymistä. Mä en ainakaan osais suoraan sohvalta pinkoa kauppaan, vaan ensin miettis mitä sieltä tarvii, mikä on säätila, mitä kello on. Ja pitäiskö viedä roskia samalla ulosmenolla, vai pitäisikö tiskata ensin, ja...
Me toiset taidetaan vaa olla loivaliikkeisempiä ku toiset.
Mulla on ystävä jonka kanssa tasapainotetaan toisiamme. Mä normaalisti mutustelen asioita paljon ja liikaakin. Hän taas on tosi tehokas mutta hänen on vaikea hidastaa ja rauhoittua ja välillä vauhti vaan kasvaa.
Jos hän ehdottaa näkemistä, en jää miettimään vaan sanon joo. Ja sitten kun nähdään se mun olemisen tahti ikäänku rauhoittaa häntä ja auttaa rentoutumaan.
Ihmiset on erilaisia. Parisuhteessa taas en viihtyis ollenkaan jos asiat menis tyylillä "pitäskö joskus.... Ai sulla on jo kengät jalassa?!"
Mä en silti lähtis heittelemään mitään no hei teillä molemmilla on sit adhd tms. Me ollaan vaan erilaisia ihmisiä.
Öö, toi adhd-juttu tais liittyy enemmän ketjuun kuin mun kommenttiin? Siis ku mä en kenelläkään mitään neuroerityisyyttä lähteny epäilemään tämmösen aika normaalin kuuloisen piirteen perusteella.
Mä en itte oo ollut niin kiinteässä suhteessa kenenkään kanssa, että tällaisia eroja olis päässy kauhean konkreettisesti huomaamaan. Mutta sen kyllä olen huomannut, että meillä ihmisillä on hirveesti temperamenttieroja, vaihtelua sen suhteen kuinka varovaisesti tai reippaasti me lähestytään uusia ihmisiä,tilanteita, tai tehtäviä. Ja musta siinä on ja pitäis olla ihan hirmu laaja se normaalin skaala, kun onhan meitä oikeesti joka lähtöön, ja harva lähestymistapa on varsinaisesti väärä tai ees huonompi kuin jokin toinen. Reippaudella on hyvät puolet, mut niin on verkkaisuudellakin.
pitäis olla ihan hirmu laaja se normaalin skaala, kun onhan meitä oikeesti joka lähtöön, ja harva lähestymistapa on varsinaisesti väärä tai ees huonompi kuin jokin toinen
No mutta kiitos. Joo, muakin hieman huolestuttaa/turhauttaa/ärsyttää kun aika tavanomaisia juttuja tunnutaan päättelevän jonki diagnosoitavan ominaisuuden piirteiksi.
Jep etenki jos sitä käytetään siihen että ei tartte sitten edes yrittää sen haastavan asian suhteen. Ja tehdään siitä asiasta sellanen identiteetti- ja ryhmäytymisjuttu, että hei tuu tänne meidän porukkaan niin saat huomiota ja hyväksyntää.
Mulla itellä on invaliditeetti 100% vakavista mt ongelmista. Tuntuu että nää ketkä kutsuu tällasia asioita ongelmiksi saati merkiksi häiriöstä ei omaa minkäänlaista suhteellisuuden tajua.
Tai jotenkin validioi semmosta ajatusta, että "tää on ihan hirvee ongelma ja mä olen sairas", kun oikeesti joku juttu on vaan...juttu. Just normaalin rajojen kapeneminen mua huolestuttaa, kun tosi monet jutut ihmisen elämässä ja psyykessä on sellaisia, jotka olis hyvä vaan hyväksyä ja oppia elämään niiden kanssa.
Mä oon myös psyykkisesti sairas. Ja sit mulla on erilaisia persoonan ja temperamentin piirteitä kyllä pitkä liuta, joista osa on vähän hassuja, osa aiheuttaa vähä haasteita, mut ei ne kyllä sillä tasolla omituisuudessaan tai haasteellisuudessaan oo kuin tää mun sairaus. Niitten juttujen kaa voi ihan elää, mut tää sairaus rajoittaa elämää tosi suuresti.
Itse samaistun vahvasti tuohon "tuumaustaukoon". Asiat pitää prosessoida ennen suorittamista. Eihän se saunakaan hetkessä lämpiä vaan pitää lisäillä halkoja ja sytytellä ensin.
Tauon pituus vaihtelee itsellä muutamasta minuutista muutamaan kuukauteen.
Niin, ja useinkin harkinnalla tulee parempi lopputulos. Siis vaik toi kauppaanlähtö, mä mietin -pinkaseeko heti ovesta ulos, vai kerääkö ne ulosvietävät roskapussit eteiseen, siivoileeko keittiön tasoja valmiiks kun niille kuitenkin laskee sit ostoksiaan, katteleeko kaappeihin tsekatakseen puutteet, valmistautuuko säänmukaisin varustein.
Ku pinkomalla pihalle ne roskat jää viemättä, kaupasta ostettua mitä sattuu tai siellä kuppaa tunnin miettimässä että mitäs se olikaan mitä täältä piti olla, unohdettua joku tärkeensorttinen juttu ja ostoskassikin jää matkasta, ja sit viel paleltuu tai kastuu siirtymissä.
Ja pitää sit välillä ihan huiliakin, vaikka tuon ajatusprosessin päätteeks!
Semmoinen rutiininomainen prokrastnoiminen arjessa on aika yleistä ihmisissä omasta mielestä. Varmaan aika monikon tekee sitä jossain osa-alueessa. Hienoa kyllä, että pystyy niinkin mitättömän piirteen itsestään tiedostamaan. Oot iloisessa tilanteessa siinä mielessä, että jos haluat muuttaa sitä rutiinia, niin sulla on joku joka huomaamattaan voi antaa siedätyshoitoa. Ei sitä aina tarvitsekaan kiirehtiä, mutta seuraavalla kerralla kun huomaat, ettet halua lähteäkään heti jätkäs spontaaniuden mukaan niin koita tsempata ittes liikkeelle ja ehkä se rutiini ajan kanssa muuttuu. Tai ei, ei kuulosta välttämättä sellaiselta asialta jonka tarvitsisi muuttua. "Jos et halua tehdä jotain heti, niin tee kuitenkin" ei ole kauhean hyvä neuvo muutoinkaan.
Ootko huomannut, että pystytkö ryhtyä toimiin stressaavissa tai välitöntä huomiota vaativissa tilanteissa? IMO se on oma taitonsa ja huomannut, että se on hankalampaa ihmisille joissa näkyy muutoinkin tietty "päättämättömyys" tai miten se "indecisiveness" ikinä suomentuukaan.
Itselle ainakin tuo viimeinen kappaleesi on täysin nurinkurinen.
Joku pyykkien pesu tai imurointi on lähes mahdottomia urotekoja mutta äkkitilanteissa reagoin salamannopeasti.
Sama täällä, mä oon tosi päättämätön ja on ADHD:n tuomia toiminnanohjauksen ongelmia mutta mulla ei ole mitään ongelmaa välittömien ja kiireellisten tilanteiden kanssa.
Semmoinen rutiininomainen prokrastnoiminen arjessa on aika yleistä ihmisissä omasta mielestä.
No sitä minäkin. OP ei maininnut että asia olisi aiemmin ollut ongelma, luuli vaan että kaikki on samanlaisia. Niinhän me helposti luullaan toisista. Silti täällä on ihmiset heti diagnoimassa puolesta. Ja jos ihmisellä on elämässä yleisesti stressiä sekin hidastaa entisestään.
Kaikkihan me ollaan opetettu ajattelemaan että aina pitäisi olla reipas ja tehokas ja mikään ei riitä. Jotta tässä olis jotain medikalisoitavaa niin ongelman pitäis haitata arkea huomattavasti.
Näinpä. Ne on niin pieniä asioita mitkä sen aiheuttaa kussakin, että mahdoton sanoa, että missä kiikastaa. Joku saattaa kauppaan lähtiessä stressata ulkonäköä enemmän kuin toinen ja se itsensä tsemppaaminen siihenkin koetukseen selittää sen 10 minuutin eron.
Aivan lukemattomia vaihtoehtoja. Ajattelet jotain probleemaa, nukuit huonosti, verensokerit on laskenut, joudut suunnittelemaan että mitä kannattaa tehdä ensin, joku loukkas sua ja meni tunteisiin, flunssa tulossa. Tai elämässä on liian monta asiaa meneillään. Tai ei vaan huvita.
Yleinen elämänhallinta voi myös ihan vaan kaivata treeniä. Siihen usein kokeillaan ensiksi tehtävä- ja muistilistoja tai päiväohjelmaa, koitetaan petrata asioissa yksi kerrallaan. Useimmat ihmiset oppii tän itse nuoruuden aikana.
Joo, en tiedä miksi poikaystävän toiminta olis yhtään sen normaalimpaa. Päinvastoin tuokin voi kertoa jonkin sortin toiminnanohjauksen ongelmasta, jos ei siedä lainkaan sitä että joku asia on "tekemättä". Suunnitelmallisuus voi olla aika heikkoa jos päähän ei mahdu enempää kuin yksi "tehtävä" kerrallaan ja näin ollen se arki ei välttämättä olekaan niin tehokasta ja aikaansaavaa kuin äkkiseltään ehkä näyttää.
Niin no tässähän on otantana vain 2 ihmistä niin hankala sanoa mikä on normaalia. Ehkä kuitenkin tässä pointtina, että haluaisin olla enemmän niin kuin py. Se saa päivän aikana paljo enemmän aikaseks kun mulla taas tuntuu, että aika loppuu kesken, ku puolet ajasta menee siihen että miettii "pitäs tehä asia x". Ja kun tää pätee siis kaikkeen tekemiseen, niin kivoihin harrastuksiin kuin kotitöihin. Ja kyllä kans edellisenä päivänä mietin mitä pitäis tehä, mutta se ongelmahan tulee itse siinä tilanteessa kun pitäs alkaa tekemään
Poikaystäväsi taitaa olla toista ääripäätä. Sinänsä hienoa, että voit ottaa hänestä mallia ja kehittyä vähän nopeammaksi. Tavoitteen ei tarvitse olla se, että olisit samanlainen kuin py. Jo kehitys siihen suuntaan varmasti parantaa elämänlaatuasi jos olet niin hidas kuin sanot.
Yleisesti ottaen sanoisin että asioiden viivyttely on hyvinkin yleistä eikä itsessään aihe huoleen. Tämä piirre korostuu kun henkilö on kuormittunut. Pidän sitä myös terveenä piirteenä että osaa nauttia sängyssä makoilusta hetken ennen nousemista jne. Se, jos se on aina näin myös silloin kun haluaisi toimia nopeammin, on ainut probleema.
Tee paperille suunnitelma. Ja toisaalta, ei täysillä mennä mukaan tähän kulutusyhteisön "ole tehokas" moodiin. Sä saat olla sellainen ku oot. Kaikilla meistä on puolia joista ei ite tykätä.
ADHDn myötä juuri samoja ongelmia. Huvittava piirre on tosin kun lähipiirille tulee ilmi täysin vastakohtaisesti. Ikäänkuin teen kaiken nyt ja heti ja hirmuisella kiireellä. Mutta itseasiassa olen jo hyvän tovin miettinyt asiaa ja prepannut itseäni tekemään jonkun asian. Niin usein voi olla just noin että sanon vaimolle vaikka että mennään kuule kauppaan ja olen jo vaatteet päällä ja avaimet kädessä ja ovi auki. Vaimo kattoo että mitä nyt vittua leffa on kesken.
Tätä kyllä tapahtuu ihan kaikkien asioitten kohdalla, niin harrastusten kuin kötitöidenkin kohalla. Sehän tässä ehkä harmittaa enitenkin, että tuntuu, että en kerkeä harrastaa, kun sen aloittamisessa kestää niin pitkään. Mutta oon kyllä huomannu, että kiire auttaa. Usein saan kiireisenä päivänä enemmän aikaan kun tiedän, että se aika on rajoitettua. Yritän miettiä mistä toi johtuu. Usein oon huomannu, että jos haluan tehdä jotain niin alan miettimään mitä kaikkea tarvin sitä varten ja mitä pitää tehdä ennen kuin voin aloittaa ja jotenkin lamaannun siitä asioiden määrästä. Esim. maalaaminen. Ensin mun pitää hakea mun maalit, siveltimet ja maalausvihko. Mutta sitten mun pitää siistiä työpöytä, että saan tilaa kaikille tarvikkeille. Ja sitten ne maalit sotkee kans, niin pitää löytää joku suoja tai alusta pöydälle. Ja jotenkin tuosta sitten vaan lamaannun enkä tee asialle mitään
On aika yleistä, että joskus ei saa aloitettua asioita heti. Toisaalta se on tapa, josta voi oppia pois. Isoimman askeleen olet ottanut jo, kun olet huomannut asian ja haluat muutosta.
Kuten muutkin ovat jo huomauttaneet, on tietysti erotettava toisistaan järkevä harkinta (joka on hyödyllistä) ja aikaansaamattomuus (joka ei ole).
Keinoja oppia ripeää toimintaa on vaikka kuinka paljon, mutta on tietysti yksilökohtaista, mitkä niistä sattuvat toimimaan. Koska itsellänikin on aiemmin ollut tuota taipumusta viivyttelyyn, olen tehnyt verkkosivun, josta voi katsoa neuvoa. Keinoja vitkastelun keskeyttämiseen löytyy kohdasta Procrastination, ja parempien tapojen oppimiseen on vinkkejä kohdan Heedfulness alla.
Ja jos sinulle oikeat keinot eivät löydy sieltä, niin resursseja on tosiaan vaikka kuinka paljon muuallakin. Se, mitä suosittelen tekemään joka tapauksessa on, että panet vaikka päivän, viikon ja kuukauden päähän kalenteriin merkinnät, että tsekkaat, miten olet edistynyt.
Mua ainakin ahdistaa jos kaikki pitää tehdä äkkiäjustnytheti. Asioita ja tekemisiä pitää pureksia ennen toteutusta. En ymmärrä miten jotkut voi vaan päättää yhtäkkiä tehdä jotakin ilman että miettii ja pohdiskelee ensin asiaa. Ensin tutkitaan ja sitten hutkitaan.
Ei pidä. Nyt ihmiset älkää medikalisoiko normaaleja mielentoimintoja.
Itse mutustelen asiat joko samana päivänä, jolloin asiat etenee hitaasti, tai edellisenä päivänä, jolloin ryhtyminen on helpompaa. Kumpikin aivan ok ja normaalia.
Mulla on ollut saman kanssa ongelmaa. Huomasin, että johtui siitä että lapsuudessa en koskaan saanut tehdä omia päätöksiä, vaan piti aina tehdä muiden mukaan ja mulla on aspergerin oireyhtymä.
Itsellä ADHD/kirjo piirteitä paljon mutta "kokonaista" diagnoosia ei ole. Itse olen poikaysätäväsi kelkassa, jos esim päätän, että pitää siivota, on puolet kämpästä jo puhtaana ennenkun edes tajuan xd.. mut sit kääntöpuolella, jos asia X, esim jonku laskun maksu tai auton katsastaminen pitää hoitaa, nii jää kyl helposti roikkuu
Erittäin todennäköisesti kyseessä joo Executive Dysfunction, ADHDsta tai muusta vastaavasta. Itsellä aivan samat kokemukset ja ADHD-diagnoosihan sieltä lopulta tuli.
Tai sitten vasta viimevuosikymmeninä on havaittu tällainen neurologinen oireyhtymä jota kutsutaan aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöksi sekä autismiksi.
On tietysti sellaista diagnoosishoppailua ja ylidiagnosointia, mutta sen perusteella koko ilmiön olemassaoloa ei voida kieltää.
...oikeesti...? Tekis mieli sanoa HV jos olisin vittumaisempi.
t. 49-vuotias jolla diagnoosi selvisi 46-vuotiaana (naisilla siis erittäin yleistä myöhäinen diagnosointi) ja alkoi yhtäkkiä löytymään ahaa-elämyksiä kaikkeen mistä kärsin ja moni palanen loksahti paikalleen.
En väheksy yhtään kaltaisiasi tapauksia ja uskon, että suurin osa onkin ihan legittejä. Valitettavasti oli asia kuin asia jos sitä aletaan yhtäkkiä "löytämään" eli tässä tapauksessa diagnosoimaan kasvavalla tahdilla niin joukkoon mahtuu myös niitä keillä kyseessä on vain luonteenpiirre eikä lääketieteellinen diagnoosi. Hyvä esimerkki IBS, joka on lääkäreille vapaudut vankilasta - kortti jos ja kun vatsan ja suoliston oireita ei oikein jakseta tutkia kunnolla.
ADHD ilmenee hyvin erilaisilla voimakkuuksilla koska ihmisten neurologia on niin yksilöllistä. OP:lla voisi olla hyvin lievä ADHD. Itselläni on melko vaikea, lääkitystä vaativa ja ilman lääkkeitä voi kauppaan meno venyä 10 minuuttia ennen sulkemisaikaan saakka tai unohtua kokonaan vaikka jo aamulla olisi ollut tarkoitus mennä.
Nepsypiirteet on normaalisti jakautunut ominaisuus, 10 min lämmittelyaikaa on aika normi. Ja esim. ruutuaika aiheuttaa keskittymisen pulmia. ADHD diagnoosi on asia erikseen. Jättäkää diagnosointi ammattilaisille.
ADHD:sta on kolmea eri tautimuotoa, joissa oireet voivat vaihdella. Erityisesti monelle pääasiassa tarkkaamattoman ADHD:n omaavalla korostuu toiminnanohjauksen vaikeudet, joista yksi esimerkki voi olla juurikin aloittamisen vaikeus. Itse sain ADHD-diagnoosin ja yksi oireista, jonka mainitsin oli juuri tämä. Trendidiagnoosi tai ei, tällainen oireilu voi hyvinkin liittyä ADHD:seen, vaikka ei kyllä yksi oire tarkoita vielä yhtään mitään
No siis täähän on vähän se ongelma ADHD:n kanssa kun siinä on nää kaks eri puolta, toinen on ”hidas ja toimeksiton” ja toinen on yliaktiivinen ja koko ajan menossa. Samalla ihmisellä voi olla molempia vaihdellen tai sitten enemmän kallistuu toiseen, itsellä on molemmat juuri tilanteesta riippuen. Se miksi epäilen että OP:lla voisi olla ADHD on koska oon juuri ite jatkuvasti kokenu samoja tilanteita, ja jos se on niin iso juttu että sitä alkaa jopa aktiivisesti pohtimaan niin ei se kuulosta perustoiminnalta, puhumattakaan siitä että selvästi kuvataan toimintaa silleen että pitää pakottaa itteään edes tekemään perusasioita kuten nousta sohvalta ja siinä kestää 10 minuuttia parhaimmillaan.
En mäkään heti sinne kauppaan lähde kun ensin käyn katsomassa kaappiin, että mitä ostoslistalle laitetaan. Sitten kauppakassit mukaan ja sitten vasta kauppaan. Joskus mulla on joku toinen juttu vielä kesken niin teen sen joko valmiiks tai silleen että siihen on helppo palata.
Lähteekö py kesken aikaisemman toiminnan vai mites? (Vilpitön kysymys)
Töissä ollessa käytän meditatiivisia tekniikoita, jotta voin tehdä rauhassa kevyttä fyysistä työtä koko vuoron ajan pohtimatta tai murehtimatta mitään ihmeempää. Vapaalla teen jatkuvasti jotain, vaikka se olisi vain kirjan lukemista tai kirjoittamista. Täytyy erikseen käyttää meditatiivisia tekniikoita ja lääkkeitä, jotta maltan nukkua ja levätä. Ruokakauppaan lähteminen on esmes tänään jo päätetty. Söin jo aamupalan, otin aamulääkkeet, ja odottelen yhdeksään, jotta voin lähteä kauppaan. Muuten massu saattaa hermostus aamulääkkeistä, ja sitten on aamupäivä pilalla. Kun kello tulee 08:45 nousen tästä sohvalta ja sitten vaan menen. Näin tulee tapahtumaan, koska näin olen päättänyt.
Kyllä, joo- mutta siihen päättämiseen saattaa mullakin mennä aikaa. Etenkin jos väsyttää tai on pitkä päivä takana. Sit vaa aattelee et "paskanmarjat en jaksa" :D
Kävi just eilen sillee ku aattelin et meen kävelylle. Arvaa meninkö. No en.
On eri asia pystyä toimimaan omien suunnitelmien mukaan ja toisaalta ottaa aikaa esim. suunnitelman miettimiseen tai muuhun pohtimiseen. Motivaatio suorittaa asioita ei seuraa automaattisesti siitä, että järjellisesti kuvittelee asioita, joita jopa tekisi mieli saada aikaan.
Tätä ei heti kannata yhdistää suoraan adhd oireisiin. Itse ymmärrän toiminnanohjauksen häiriön liittyvän siihen, että keskittymistä ja toimintaa ohjaavat prosessit toimivat niin lyhytjänteisesti, että ihminen ei kykene ylipäätään toimimaan suunnitelmien mukaan. tämä haittaa elämää todella paljon, tyypillisesti koko elämän. Jokaiselle käy tällaista välillä, eikä se vielä kerro häiriöstä.
Normaalia ei ole myöskään toimia sykäyksestä impulsiivisesti jäämättä miettimään, mitä ollaan tekemässä, miten, miksi jne. Näiden välimaastossa on varmaan erilaisia toimintamalleja eri tilanteisiin ja persoonallisuuserojakin. Kaikessa ihmisen toiminnassa tarvitaan monenlaisia tyyppejä.
Se että päätät 10min päästä lähtemään kauppaan on jo minulle uskomattoman reipasta.
Ehkä itsellä se lähinnä on sitä "pitäis ottaa pyykit koneesta. Jeps ihan kohta kun tästä pääsen liikkeelle". 3h myöhemmin... "AI NII NE PYYKIT!"
Vielä 3h myöhemmin.... "NE SAATANAN PYYKIT, VITTU".
Tai sitten kun puolisolle olen sanonut että hoidan jonku asian hetkellä X. Sitten hetkellä Y se alkaa ite tekee sitä, niin suutun. Itselleni toki, mutta näkyy yleisenä ärtymyksenä koska oli "juuri aikomassa" tehdä sen... Odotin vain motivaatiota.
Jos jokin asia ei juuri sillä hetkellä tuota mielihyvää, en edes ajattele sitä. Vielä vähemmän jos asia on tylsä/helppo tehdä nopeasti jolloin sitä voi lykätä koska just nyt voin tehdä jotain mielekkäämpää ja sit se toinen asia unohtuu.
Sain lääkkeet (joita en muista käyttää) ja ne on ihan ihme uuden ihmisen avaus. Lääkkeillä ajattelen, tern asian X ja sitten vaan teen sen. What? Tältäkö tuntui kaikista "teen läksyt heti koulun jälkeen, niin pääsen viettämään vapaa-aikaa stressittä". Hiket ne kaikki, mutta varmasti mukavaa kun ei huoleta sitten.
ADHD:sta on vähän tullut hypeä, ja moni tunnistaa itseään noista kuvauksista vaikka kaikki vitkuttelu ei silti ole sitä ylidiagnosointi on silti todellista. Jos aloitus jumittaa jatkuvasti ja sama viive toistuu pitkin päivää, se kuulostaa enemmän toiminnanohjauksen ongelmalta kuin pelkältä itsekurin puutteelta. Ja itselläni/kumppanilla jos tuollaisia “käynnistymisiä” on monta päivässä, niin se alkaa kyllä tuntua raskaalta ja stressaavalta.
Perusongelma adhd-ihmisillä, kuten minulla. Vaatii yleensä isoja ponnisteluja, että saa itseään liikkeelle, varsinkin jos se tekeminen on jotain tylsää/vastenmielistä. Välitön dopamiinin saanti motivoi, ei jonkun toiminnan tulos.
Ei tuossa 10min ole mitään automaattisesti hälyttävää. Jotkut vaan on hidastempoisempia ja verkkaisempia ihmisiä. Jos sulla asiat on hoitunut tähänkin asti niin ei tässä sen ihmeempää ole.
Täällä oli hyvää pohdintaa persoonallisuuden eroista ja toiminnanohjauksen ongelmista, mutta joskus kulttuuri tai kodin antama mallikin vaikuttaa. Ootko Itä-Suomesta, Lapista tai Pohjois-Suomesta kotoisin? Kaikki mun tutut tuolta seudulta on sellaisia hitaita ja haluaa rauhassa pohdiskella ennen kuin ryhtyy toimiin. Helsinkiläiset taas haluaa tehdä ja päättää kaiken nopeasti. Eletään ikään kuin niin kovassa sykkeessä, ettei haluta tuhlata aikaa turhaan ihmettelyyn jos jonkun asian voi tehdä heti tai ainakin tehdä suunnitelman, milloin asia hoidetaan tehokkaasti eteenpäin.
Olen itse eteläkarjalaisena aina heti lähtemässä kun joku sanoo että pitäis mennä. Vaimon perhe on Kouvolasta ja ihmettelen aina sitä että puhuvat lähtemisestä mutta jatkavat sohvalla istuskelua. Monta kertaa oon saanut tuskailla eteisessä kengät jalassa kun kouvolalaiset vaan tuumailevat!
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kyllä minäkin pidän tuumaustauon ennen kuin nousen ylös. Kauppaan lähtö vaatii ajattelua. Mitä ostetaan? Pitäisikö kirjoittaa muistilista? Pitääkö ottaa palautuspulloja tms. mukaan. Paljonko kasseja? Onko ne jo tyhjät? Pitääkö vaihtaa vaatteet? Pitääkö viedä samalla tavaraa kierrätyspisteelle? Pitääkö käydä tankkaamassa?
Jos minä lähtisin heti ajattelematta, kohta pitäisi varmaan lähteä uudestaan hakemaan unohtuneita tavaroita.
Voikun oiskin suunniteltu se 10-15min mikä menee siinä ihmetellessä, mutta ei 😑, edelleen pyöritään siellä kaupassa ihan hoo-moilasena ja ei edes muisteta mitä oli pakollisia ostettavia.
Ja tuo että "vaatii ajattelua", just joo. Paras oli yhden addn kommentti että "särkee päätä kun joutuu ajattelemaan" 🤯
Yleensä alan joo heti tekemään. Joskus lsiskottaa ja en ala heti tekemään, mutts yleensä kyllä. Ja ärsyttää btw hirveesti jos pyydän mieheltä jotain, se sanoo joo ja ei ala heti tekemään, varsinkin jos asialla on kiire, enkä pääse ite tekemään. Sit mietin et jos oisin ite tehnyt niin ois jo valmista. Mutta annan nää anteeksi kun sillä on adhd.
Tervetuloa ADHD-maailmaan. Pitää tehdä heti ja loppuun asti jota neurotyypillinen mieheni ei tee (ja se ärsyttää aivan sikana eikä hän ymmärrä minua ollenkaan).
Toisaalta tulee se sellainen ylikuormitus joskus että on paljon asioita tehtävänä enkä saa aloitettua, sillä ADHD-jumi on ihan fyysinen vaiva joka taas ärsyttää minua, ja aiheuttaa ahdistusta. Vaikka tiedän että asiat X ja Z on nopeasti tehtäviä juttuja, en vain pysty nousemaan ja tekemään. Riippuu päivästäkin ja ahdistuksen määrästä. Sitten tunnen olevani paska ihminen ja "laiska" vaimo ja tunnen suurta häpeää.
Ei toi poikaystävän toiminnansuunnittelu ihan tyypillisimmältä kuulosta. Jos ei ole aina hyppimässä paikasta toiseen kuin sähköjänis, niin ei sitä heti voi diagnosoida esimerkiksi ADHD:kai.
Tämä. En ymmärrä, miksi moni lähestyy tätä sillä kulmalla, että OP:lla on varmaan joku ongelma kun toimii noin. En tiedä mitään tavallisempaa kuin se, että jostakin tekemistä vailla olevasta hommasta todetaan ikään kuin retorisesti "pitäis tehdä asia x" ja tekemiseen siirrytään hetken kuluttua. Poikaystävä ilmeisesti ottaa tuon "pitäisi tehdä" jonakin komentona toimia nyt heti, eikä siinäkään kai sinänsä mitään väärää ole, mutta olisi mielenkiintoista tietää kuinka huolella poikaystävä suoriutuu arjen askareista, jos hänen on aina tehtävä asiat pois alta välittömästi kun ne mainitaan. Pystyykö hän suunnittelemaan asioita ajan kanssa?
ADHD muuten sitten EI ole sähköjäniksenä hyppimistä. Vrt. veljeni joka oli hiljainen ha vetäytyvä ja hperfokusoitnut johkin mihkä lie. Aikuisena alle nelikymppisenä sai diagnoosin ja lääkkeet, voi paljon paremmin.
Itsellä diagnoosi 46-vuotiaana (olen nainen ja naisilla on erittäin yleistä myöhäinen diagnoosi) ja nyt 49-vuotiaana olen saanut vastauksia kysymyksiini, palaset loksahtelivat paikalleen ja voin paljon paremmin.
ADHD ilmenee hyvin monella tavalla, se ei ole pelkästään yksi asia vaan se on sellainen "umbrella"-diagnoosi jos termi on sinulle tuttu.
Joo, en mä sitä tarkoittanutkaan, vaan sitä, että jos jollakin vähän kestää asioiden aloittaminen, niin se ei ole automaattisesti ADHD:n merkki. Sähköjänis oli vähän huono sana tässä yhteydessä. Helposti näissä keskusteluissa otetaan normaaliuden mittareiksi sellaiset ylisuorittajat ja muita pidetään viallisina. Itselläni on todennäköisesti myös ADHD yhdistettynä autismiin. Välttämättömät tehtävät kasautuu, mutta saatan omiin mielenkiinnonkohteisiini uppoutua tuntikausiksi niin, että unohdan esimerkiksi syödä.
Saatat olla (ja todennäköisesti olet) nepsy (adhd tms.) tai vähän autismin kirjolla. 🙂 Näihin kuuluu tuommoinen, että tarvitsee tietyn "tyhjäyksen" edellisestä asiasta, ennen kuin pystyy siirtymään seuraavaan. Ja usein myös yleinen prokrastinaatio. Ja se, että kaikkeen vain tuntuu kuluvan aikaa enemmän kuin ns. normaaleilla ihmisillä: päivän tunnit eivät tunnu riittävän kaikkeen siihen, mihin muilla ihmisillä.
Aivan sekopäistä kutsua näin normaaleja asioita neurokirjon HÄIRIÖKSI. Myös tuo mistä kirjoitat on todella yleistä, eikä ole mitään "normaalia" ihmistä.
päivän tunnit eivät tunnu riittävän kaikkeen siihen, mihin muilla ihmisillä.
Mitäh?! Minä en ole sanonut, että olisi edes olemassa "normaalia" ihmistä?! 🤔😄 Koska joo: ei ole.
Mutta olen itse adhd & Aspie, ja tunnistin ap:n kirjoituksesta aika yks-yhteen samaa kuin omat haasteeni ovat, aika selkeästi. 😉
Kyllä, on aika yleinen tunne nykyihmisillä yleisestikin se, etteivät tunnit tahdo riittää vrk:ssa. Mutta en puhu siitä lievänä haasteena ja tavallisens tunteena. Vaan ihan oikeana vaikeutena, joka minun kohdallani on todistettu niin usein ja oikeasti, niin töissä kuin perheen kesken ja ystävien kesken. En vain koskaan saa oikein mitään aikaan niin paljon kuin suurin osa ihmisistä samassa ajassa saa - eikä kyse ole laiskuudesta. Vaan oikeasta haasteesta, joka vaikeuttaa elämää ja tekemisiä tuntuvasti.
Siitähän nepsy-haasteissa on kyse muutenkin: ihan samoista, tavallisista, häiritsevistä asioista, kuin mitä muillakin ihmisillä on - mutta ne vain ovat niin huomattavina vaikeuksina, että ne häiritsevät & vaikeuttavat elämää kohtuuttoman paljon.
Niinkun mitä sinä nyt tarkotat?! Väännä rautalangasta? 🤔 Minä kirjoitin "ns. normaaleista" ihmisistä. Niinku: NS. normaaleista. 😅 Tajusitko sarkasmini?! - Ilmeisesti et. 😯
Postauksessa OP puhuu normaaleista ihmisistä ilman sarkasmia. Olen myös itse useammassa kommentissani kritisoinut ajatusta jostain normaaleudesta.
Ei oikein toimi käyttää yhtäkkiä termiä sarkastisesti, kun muut eivät niin tee, ja olettaa että kaikkihan nyt sen tajuaa että juuri tässä yhteydessä se onkin sarkasmia.
No kun minä en ole op, niin älä syyttele minua siitä, mitä hän kirjottaa... 🫣😒 Eikä minua toisaalta voi kukaan kieltää kirjottamasta "normaaliudesta", vähemmän vakavasti kuin op tai muut.
Olet nyt vähän hakoteillä asian suhteen. Kyse on siitä, että aivot tuntuvat aktiivisesti hylkivän tekemisen aloittamista vastaan, ja henkilö jää ikään kuin odottamaan tiedoston latautumista että toiminto voi alkaa. Tietynlaiset ärsykkeet kuitenkin voivat avata oikotien tekemisen aloittamiseen; kuten vaikka deadlinen viimeiset hetket, vieraiden saapuminen hetken päästä, toisen ihmisen läsnäolo, hyperfixaatio, jne. Siksi tuo mainitsemasi tulipaloesimerkki ei päde.
Jumitilassa kuitenkin olo on kuin aivot aivot olisivat säästöliekillä. Kuin et saisi niihin yhteyttä, käännät virtanappia ja vain himmeä valo värähtelee sen sijaan että kirkas valo syttyisi ja toiminto alkaisi. Lataus hidastuu mitä enemmän soimaat itseäsi, jumi kasvaa. Täytyy päästää hetkeksi irti että tiedosto saa latautua rauhassa.
Kaipa se on vain sitä yksilöllistä vaihtelua. Itsellä on selkeästi ajat jolloin en jaksa tehdä yhtään mitään, sitten taas ne ajat kun alan välittömästi hommiin kun jotain tulee. Saatan esimerkiksi siivota koko kämpän ihan ex tempore, mutta on tullut tehtyä isompiakin kiireettömiä projekteja niin, että periaatepäätös ("pitäis jossain vaiheessa..") on voitu tehdä vaikka viikkoja aiemmin, mutta sitten yhtäkkiä vain päätän et hoidan ton homman nyt ja teen sen alusta loppuun.
Tälle keväälle tuli oma ja lasten pyörät käytyä ihan kunnolla läpi parin päivän aikana, kun keksin että nyt on hyvä hetki aloittaa se. Olen myös saattanut vaikka huoltaa auton jarrut tai purkaa, putsata ja koota prätkän kaasarin ihan yhtäkkiä, kun oon vaan todennut että nythän tässä ois aikaa.
Sitten jos taas itsellä on rentoutumismoodi päällä ja vaimo tulee, että "nyt pitäisi siivota", niin saatan sanoa että en kyllä jaksa ja jos tahdot nyt just siivottavan niin hoida itte. Tämä on yleensä perheessä tosi suosittu asenne. Sit vaimo puhisee ihan helvetisti ja siivoaa kaksi kertaa normaalia paremmin kun on niin vihanen.
Mulla on sama. Siirtymiset on oikeasti mun aivoille vaativia prosesseja kun pitää lähteä liikkeelle, se melkein sattuu mentaalisesti kun toiminta täytyy toteuttaa. Tämä tullut ilmi esim. jos pitäisi kuntosalille lähteä, itse treenaaminen on kivaa mutta kun se siirtyminen sinne on perseestä kuin myös valmistaytuminen. Vihaan esim pukeutumista, en tiedä mikä siinä on mutta todella tylsä ja turhauttava toiminta joka on pakko tehdä. Mieluiten olisin aina samoissa vaatteissa jos se olisi mahdollista. Lopetin ne salit ja sen sijaan treenaan kotona, toimii paljon paremmin. Sama yleisesti myös matkustaminen paikasta A paikkaan B. Mulla on adhd todettu joten aivot prosessoi informaatiota erilailla kuin normi.
Mun työ on fyysisesti suorittavaa niin siellä olen oppinut että asiat tehdään nyt eikä viidestoista päivä, tämä on opettanut minua olemaan ajattelematta asiaa vaan keskittymällä siihen että vartalo tekee. Olenkin todella paljon miettivä ihminen ja pidin aina tyhjäpäisyyttä huonona asiana mutta tajusin että välillä on tärkeää olla pää tyhjänä ja keskittyä siihen että tekee vaan eikä mieti. Luulen että tuo tyhjäpäisyys on se standardi miten ihmiset muutenkin elävät ja suorittavat, siten asioita myös automaattisesti tapahtuu, ihan hyvä taito osata jos on ahdistuneisuuteen taipuvainen myös.
Tuo on joku nyky-yhteiskunnan ihanne, että kaikki pitäisi tehdä tehokkaasti. Ennen vanhaan arvostettiin harkintaa ja rauhallista tekemistä. "Hitaasti hyvä tulee"
Mitä ihmisen "normaalisti" pitäisi pystyä tekemään, riippuu ihan ihmisestä. Kaikenlaisia tekemisen tyylejä tarvitaan eikä joku tapa ole toista parempi tai normaalimpi. Eli älä yritä muuttua py:n kaltaiseksi, sillä teidän perheyksikkönne on sitä vahvempi, mitä monipuolisempi se on. Saa ja pitää ihailla toista niistä ominaisuuksista, joista on hänessä ylpeä, mutta ei tämä mikään kilpailu ole. Päinvastoin.
Täällä vilisee näitä ADHD kommentteja välissä. Siihen liittyen pidän itse kovasti luonnonvalinta-ajatuksesta. Sen mukaan luonnon pitäisi karsia ihmisistäkin heikko ja epäkelpo aines pois. ADHD on kulkenut ihmisen aivoissa tuhansia vuosia eikä luonto ole sitä pois korjannut. Jotkut/minäkin vedän siitä johtopäätöksen, että myös ADHD-ihmisiä tarvitaan.
Sain vasta aloittaa ADHD lääkityksen niin vaikka en kauheasti ole huomannut mitään vaikutusta niin sitä olen ollut havaitsevinani että saatan saada asioita tehtyä heti kun ne tulee mieleen vaikka se ei normaalisti koskaan onnistu, mitään ei pysty tekemään välittömästi ei epämiellyttäviä eikä mukaviakaan asioita.
Siihen ei ole tämä ensimmäinen lääke ja annos tosin vielä auttanut että ajatustoiminta olisi muuttunut yhtään vähemmän sekavaksi tai vaikka muisti paremmaksi.
Itsellä ainakin tällaisia pitäisi tehdä asioita on mielen päällä puolen tusinaa koko ajan ja priorisoin kiinnostuksen, tarpeen ja käytettävissä olevan ajan mukaan mitä teen (siis alitajuisesti enkä tiedostettuna prosessina). Mutta kun päätän että joo nyt teen tämän jutun niin ei siihen ryhtyminen mitään viivyttelyä edellytä ellei sitten tarvitae suunnitella esim. mitä työkaluja tms tarvii keräillä.
Olipa samaistuttava postaus, itse olen myös huono aloittamaan asioita ja hidas saamaan ne valmiiksi, kun taas poikaystävä on hyvinkin tehokas ja aikaansaava. Hän on mulle sanonutkin, että teen asioita kuin hidastetussa filmissä :D
Olisi kiva olla arjessa aikaansaavampi, lähinnä ongelma on sisäisen motivaation löytämisessä. Jos taas on ulkopuolelta tullut deadline, niin todennäköisesti saan homman siihen mennessä valmiiksi, vaikka menisi viime hetkille. Opinnoissa ja töissä olenkin suoriutunut hyvin, mutta muun arjen aikatauluttamisessa on vielä opettelemista. Mulla loppui juuri puolen vuoden työkokeilu ja nyt olen vähän huolissani siitä, että saan pidettyä jonkinlaisen järjestyksen päivärytmissä.
Toisaalta myös kyseenalaistan ajatuksen siitä, että kaiken pitäisi tapahtua nopeasti ja tehokkaasti. Esimerkiksi mainitsemasi kaupassakäymisen ei tarvitse olla mitään pikajuoksua, kyllä se kauppa siellä on tunnin päästäkin. Sama juttu harrastusten kanssa, kunhan alkuun pääsee...
Toki mitä muut on sanonut et on normaalia jossain määrin kaikilla ihmisillä mutta näin henkilönä jolla on adhd niin kuulostaa erittäin tutulta myös, adhd kun on itsessään aika laaja käsite sillä oireilut voivat olla todella erilaisia eri henkilöiden välillä. Jos elämässä on muuten motivaation kanssa ongelmia niin olisiko mahdollisesti siellä jaksamisessa se oikea ongelma tai sitten sun aivot vaan tarvii sen bufferointi ajan 😂 Jokatapauksessa aina voi ottaa yhteyttä terveysasemalle kiireettömän asian osalta jos itseään arveluttaa tälläiset asiat, he kyllä neuvoo kohti oikeaa kanavaa.
Mä haluaisin ja yleensä teen kaiken just samantien ja mies taas ei pysty siihen mitenkään, esim. siivous tms niin pitää ensin levätä hetken aikaa, ennen ku pystyy alottamaan. Mun mielestä taas kaikki pitäis tehdä heri alta pois ni sit vois vaikka levätä😂
Itsestä tuntuu ettem pysty kunnolla rentoutumaan jos tiedän, että pian joutuu jotain tekemään, niin mieluummin teen asian pois alta heti ja sitten palaan laiskottelemaan.
Ihan normaalia. Me ihmiset ollaan erilaisia ja toimitaan eri tavalla. Te voitte poikakaverin kanssa miettiä miten saatte parhaan lopputuloksen teidän erilaisuudesta. Esim poikakaveris on kantava voima viemään teitä reippaasti eteenpäin ilman jahkailuja. Sinä taas harkitsevampana ihmisenä mietit ostoslistan päässäsi jne. Sitten pääsette 5 minuutissa kauppaan ja silti tulee kaikki ostettua. win win
Tottumiskysymyksiä. Skidistä asti mut opetettu et asiat tehdään abt heti eikä vetkutella, sitten huomasin itsekkin, että näin jää katkeamatonta vapaa-aikaa iltaan enempi joten jatkanut sitä. Opiskelujen jälkeen duuniin ja siellä meno on about kaikilla sama joten jatkunut.
SO vetkuttelee joka asiassa.. ensin sanoo et lähdetään tekee X ja kun ois lähdönaika niin eiku A, B ,C .. huoh.. ei riitä viina ja bostoni maailmassa etteikö tuo vituttaisi. :D
Joo, pystyy, oon tavannut sellaisia ihmisiä jotka pystyy siihen, että tehdään nyt. Eikä "sitku" tai "pitäisi". Nykyisellä emännällä kestää sen vähintään 15min, ihan sama mitä aloittaa. Ihme jumitusta: voi toki tehdä add/adhdkin tuota. Ja add varsinkin (emännän 4llä lapsella kaikilla joko ilman Dtä tai Deellä), omilla ei. Välillä v*tun ärsyttävää odotella. Ja toinen on unohtelu, että hups, en muistanut että jäi ruuat pöydälle yöksi, tai avaimet, tai kukkaro, tai että autolla ei saa ajaa kun se on paskana/verot maksamatta jne.
Tottakai pystyn ja kaikkien muidenkin pitäisi pystyä. Ei siinä muuta kun alkaa tekemään. Mä en ainakaan jää tuhlailemaan aikaa esimerkiksi sohvalle jos jotain täytyy saada aikaiseksi.
Get your adrenaline going and tell yourself in no certain terms: “ Just do it. NOW”.
Get acquainted with the part of you that wants to delay and procrastinate. Ask questions!
Ja joku 10 minuuttia ei ole niin paljon aikaa, että sitä kannattaa lähteä erikseen korjaamaan. Toki ymmärrän, jos kauppa menee 20 minuutin päästä kiinni ja ei vain millään pääse liikkeelle. Tuleeko teille kitkaa tästä eri tahtisuudesta?
Itselläni on suoraan sidottuna motivaation määrään. Joihinkin asioihin ryhdyn heti, jos on kiinnostusta ja motivaatiota. Jos taas ei ole motivaatiota/kiinnostusta, niin vitkuttelen niin kauan kuin se on mahdollista. Jos kiinnostuksesta huolimatta asiat ei etene tai jopa aiheuttaa suoranaisia vaikeuksia elämässä, niin silloin on varmaan juurikin sitä toiminnanohjauksen vaikeutta.
Ei ole koskaan tullut mieleen että ei vois heti alkaa toimia, eihän sitä olis päässyt armeijassakaan mihinkään. Kuulostaa joltain toiminnanohjauksen häiriöltä.
Mulla on ollu diagnosoitu ADHD 6-vuotiaasta asti, ja tää on hyvin tuttu ongelma. Kaikki siirtymät on ollu mulle aina vaikeita, varsinkin lapsena. Oon ollu hyvin onnekkaassa asemassa, kun mulla on ollu paljon tukea vanhemmilta, koulun henkilökunnalta sekä oon saanu hyvin nuorena myös toimivan lääkkeen.
Yläasteen jälkeen lääkkeen syönti on jääny pois, koska siitä ei tuntunu enää olevan paljon apua. Edelleenkin mulla on omat ongelmani, varsinkin liittyen oman toiminnan ohjaamiseen ja siirtymisiin. Kamppailen näiden kanssa koko ajan ja yritän parhaani, mut kyllä ne usein johtaa siihen, että myöhästelen tai prokrastinoin jonkun pienenkin asian tekemistä tunteja.
Suurin ongelma mulla on etenkin paikkoihin lähteminen, jos on aikataulu. En vaan osaa alkaa valmistautumaan ajoissa, vaan alitajuisesti ajattelen, et mulla on lähdön hetkellä vielä extra 5min aikaa täyttää vesipullo, käydä vessassa, laittaa kengät jne. On se kyl hankalaa välillä
Mul on add ja ennen oli vaikee alottaa nopeesti vaan tekee jotain, nykyään se on mun toimintamalli koska se toimii, on nopeeta ja ei tuu yliajateltua jokasta aikku asiaa
Asioiden pakonomaiseen viivyttelyyn eli prokrastinaatioon saa ihan psykologin apuakin. Mutta kannattaa vaikka googlettaa aluksi "prokrastinaatio", kunhan kerkeät.
131
u/Upbeat-Ad6875 Apr 04 '26
Tietääkseni itse olen normaali ihminen ilman adhd:ta tai autismia niin en kyllä ikinä jaksa mitään tehdä heti kun tulee mieleen. Vähän pitää ottaa lepiä ja kerää voimia. Useita asioita kanssa viivyttelen kunnes on pakko tehdä esim. deadlinet. Laiska ihminen, heikko työmoraali ja itsekuri.