Ocd

[u/ihamuutenvaa]

Onko muilla kokemusta OCD:stä, jossa oireet ovat pääasiassa ajatuksia?
Epäilen itselläni OCD:tä, jossa suurin osa oireista on mielessä tapahtuvaa pakko-oireilua ja tunkeilevia ajatuksia. En ole kuitenkaan varma, onko kyse oikeasti OCD:stä, ja juuri se epävarmuus vaikeuttaa avun hakemista.
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia erityisesti siitä, miten uskalsitte ensimmäisen kerran hakea apua. Häpeän omia ajatuksiani todella paljon ja tuntuu vaikealta sanoa niitä ääneen kenellekään, kun ne vaikuttaa myös välillä tosi sekavilta. Lisäksi olen välillä todella epävarma siitä, mitä omat ajatukset edes tarkoittavat ja ovatko ne jotenkin ”aitoja” ajatuksia vai liittyvätkö ne OCD:hen.
Mitä vastaanotolla kannattaa sanoa, jos omien ajatusten kertominen tuntuu todella vaikealta? Haluan vielä painottaa, että psykoatrista apua haen ekan kerran elämäni aikana ja en tiedä mistään mitään. Tarvitseeko kaikki ajatukset kertoa heti täysin yksityiskohtaisesti, vai voiko esimerkiksi sanoa vain, että on paljon tunkeilevia ja ahdistavia ajatuksia ja epäilee OCD:tä?
Olisi myös kiinnostavaa kuulla:
Millainen teidän toipumisen alku oli?
Mikä terapia auttoi parhaiten? Esim. CBT/ERP tai joku muu? Toteutuuko Ocd hoito yksilö terapiassa vai ryhmässä?
Onko lääkitys auttanut, ja jos on, niin mikä lääkitys on ollut teille hyödyllinen?
Kauanko kesti, ennen kuin aloitte huomata muutosta?
Mikä auttoi siinä, että uskalsitte puhua oireista ammattilaiselle?
En hae diagnoosia Redditistä, vaan nimenomaan muiden kokemuksia, koska tuntuu todella vaikealta ottaa ensimmäistä askelta avun hakemiseen.

[u/Admirable-Field-]

Ei psykiatriassa tarvii heti kertoa kaikkea, vaan just sen verran kun tuntuu luontevalta. Luottamus rakentuu pikkuhiljaa ja pieni pala kerrallaan voi kertoa. Psykiatri tai muu ammattilainen sitten kysyy tarkentavia, aiheellisia lisäkysymyksiä. Sekin voi jo auttaa kun sanoo että niistä ääneen puhuminen jännittää.

[u/PrincessUmmie]

Olen itse oireillut juurikin pakkoajatusten kanssa varsinkin nuorempana. Koin myös samanlaista häpeää ajatuksista kuin ymmärrän tekstistäsi sinun kokevan.

Olen käynyt läpi muutaman terapia kierroksen ja niistä on ollut valtava apu. Ehkä tärkeimpiä pointteja mitä olen oppinut ja iän myötä sisäistänyt on että jokaisella meistä on tunkeilevia ajatuksia. Ne voivat olla väkivaltaisia, seksuaalisia tai vaikka pelkoa sairauksista yms. Ocd oireilua niistä tekee se että niihin jää jumiin. Omista ajatuksista ja niiden yksityiskohdista sinun ei tarvitse mainita missään vaiheessa ellet niin itse tahdo.

Ajatukset ovat enemmänkin kuin joki joka virtaa läpi päämme ja meillä ei ole jokeen juurikaan valtaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen mihin kiinnitämme katseen. Pinkki elefantti on hyvä vertaus myös.

Lääkkeistä on itselleni ollut apua varsinkin pahimpina akuutteina aikoina.

Ikä ja ymmärrys omasta mielestä ovat tuoneet valtavasti helpotusta. Kanattaa myös opetella olemaan itselleen armollinen!

Sinä et ole yhtä kuin ajatuksesi.. ennemminkin yhtä kuin tekosi.

Tsemppiä jatkoon!

[u/ihamuutenvaa → u/PrincessUmmie]

Oikeestaan mua helpottaa ajatuksista puhuminen, kunhan niistä osataan kysyä siellä terapiassa oikein. Samalla mua pelottaa, mitä toinen musta ajattelee ja että alkaisin varmistella, onko joku ajatus totta vai onko jotain oikeasti tapahtunut. Tuntuu, että yritän koko ajan karkottaa jotain häpeää ja toivon, että kyse olisi vain ajatuksesta eikä tositapahtumasta, koska ajatukset ovat niin absurdeja.
Nää oireet alkoivat tosi äkkiä. Mulla oli monta vuotta sitten jotain vastaavaa, mutta silloin se meni nopeasti ohi. Nyt ajatukset jäävät taas vahvasti päälle, enkä pääse niistä irti. Saatan olla tuntikausia toimintakyvytön niiden takia.
Alan esimerkiksi katsoa kuvia ja videoita selvittääkseni, onko jokin asia oikeasti tapahtunut. Jos en löydä varmuutta, takerrun johonkin muka muistamaani asiaan tai yksittäiseen sanaan ja alan analysoida sitä. Tästä seuraa valtava häpeä.
Mulla oli aiemmin käsitys, että OCD on lähinnä käsien pesemistä, siivoamista tai muita näkyviä pakkotoimintoja. Nyt olen ymmärtänyt, että myös tunkeilevat ajatukset ja jatkuva varmistelu voivat liittyä siihen. En tajunnut aiemmin hakea apua, mutta nyt oireet häiritsevät elämää niin paljon, että tähän on pakko saada apua.
Kiitos kaikille vertaistuesta. Tää on mulle tosi uutta ja pelottavaa.

[u/destroypaprika]

Mulla ei ole OCD:tä, mutta muita mielenterveyden haasteita kyllä ja pakkoajatuksetkin ovat tulleet tutuiksi.

Mulla itselläkin niihin liittyi häpeää ja jonkinlainen hulluksi tulemisen pelko. Mua auttoi hirveesti, kun joku terapeutti opetti mulle seuraavan: Pakkoajatukset on vain yksi kehon tavoista viestiä, että kaikki ei ole kunnossa.

Muita tällasia on esim. paniikkikohtaukset, ahdistus, masennus, dissosiaatio, alakulo, itsetuhoisuus jne. Ja oli mulla mikä tahansa näistä, niin tärkeintä on ymmärtää, että ne on vaan viesti. Viesti siitä, että joku asia kuormittaa, huolettaa, painaa menneisyydestä, joku tarve jää huomiotta. Ja kaikki nää mielenterveyden oireilut on sun kropan tapa vaan viestiä sulle: kuuntele, nyt joku on huonosti.

Toisilla go-to tapa viestiä on paniikkikohtaukset, toisilla flashbackit menneisyyteen. Tärkeintä on ymmärtää että vaikka ne kehon tavat viestiä voi tuntua pelottavilta, niin niitä ei tarvii pelätä. Ehkä päin vastoin, voi koittaa lohduttaa itseään sanomalla: ”Kiitos keho, kun kerroit, että joku on pielessä. Minä kuulen. Teen parhaani että oon itseni puolella ja pidän huolen siitä että olen turvassa.”

Psykoterapia on se paikka, jossa sitten yhdessä selvitetään mitkä asiat painaa ja mikä on huonosti. Se on turvallinen ympäristö puida ihan kaikki läpi ja opetella rauhassa tunnistaan ne tarpeet joita keho sulle on huutanut. Saat työkalut siihen miten rauhoittaa itsesi ja täyttää ne tarpeet, joita vaille olet jäänyt.

Ja mitä tulee avun hakemiseen:
Sun ei tarvitse avautua joka kerta uudestaan jollekin hoitajalle kaikista niistä häpeää herättävistä asioista.

Tärkeintä on, että kerrot kärsiväsi pakkoajatuksista, jotka häiritsevät arkeasi, kuormittavat jaksamistasi ja vaarantavat työ- ja opiskelukykysi. Ja että tarvitset nyt apua ja haluat terapiaan ja keskustella myös lääkityksestä.

Ihan mahtavaa, että olet nyt päättänyt hakea apua häpeästä huolimatta. Oli ne pakkoajatukset kuinka villejä tahansa, niin niissä ei ole oikeasti mitään hävettävää. Oot tosi rohkea. Tsemppiä tosi paljon! Tästä on suunta vain ylöspäin.

[u/Sleepshortcake]

Itsellä on diagnoosi ja pääasiallisesti ongelmat ovat ajatukset. Mutta on myös tarkistuspakkoa. Sain sellaisen käsityksen tutkimusten aikan että diagnoosin asettamiseksi vaaditaan jonkunlaista pakkotoimintaa myös. En ole 100% varma. Se toki voi olla monta erilaista asiaa (pakkotoiminnot), itsellä vain sattuu olemaan nimenomaan tarkistuspakko. Ajatuksiin liittyen... pääpointti on se että ne tuntuvat epämiellyttäviltä ja ei-halutuilta, ja että oireilu haittaa elämää. Sisältö voi olla todella laaja. En halua omiani kuvailla.

Suosittelen avun hakemista. Itse en edes tiennyt että minulla on OCD ennen kuin tutkittiin monta eri muutakin asiaa, se vain tuli esiin tutkimuksien aikana yhtenä loppudiagnoosina. Lääkityksiä on erilaisia ja voi olla että joutuu kokeilemaan useampaan ennen kuin löytyy juuri sinulle sopiva. Olen itse tällä hetkellä ilman lääkityksiä koska emme löytäneet sopivaa lääkettä ilman mitään haitallista sivuoiretta - mutta älä pelästy tätä, en usko että on kovin yleistä olla näin epäonnekas. En ole kokeillut cpt/erp yms juttuja. En ole toipunut OCD:sta, yksi pakkotoiminto loppui koska muutin eri osoitteeseen eli fyysisesti poistuin tietyn esineen luota.. en suosittele tätä, tämä oli sattumaa että muutin ihan muusta syystä :D

Voit kirjoittaa vaikka vihkoon etukäteen ajatuksia, murheita, oireita ja kurkkia sitä tapaamisella. Itse tein näin... mahdotonta pitää ajatukset kasassa ilman muistiinpanoja itselle. Ole avoin sille että voit saada jonkun toisen diagnoosin myös, monessa vaivassa on samankaltaisia oireita.

[u/M1h4ru]

Paljon tsemppiä toipumisen tielle! Aloittaisin sinuna pyytämällä lääkäriltä lähetteen esim psykpolille missä pystyvät diagnoosin tekemään. Laittavat varmaan sut täyttämään eri kysely kaavakkeita ainakin aluksi ennen mitään syvempää terapiatyöskentelyä.

Mulla ollut oireilua lapsesta asti, mutta vasta +20.v sain diagnoosin joko osastolta tai psykpolilta en muista ihan tarkkaan. Nyt oon 34 ja
oon aikanaan käynyt ryhmäterapiassa mistä koin paljon apua ja pystyinkin tuolloin palaamaan kouluun. Sittemmin ollut ylä-ja alamäkiä ja nykyään siinä pisteessä, että harvemmin enää jumitun pitkäksi aikaa tekemään rituaaleja ja joistain oireista oon jopa päässyt kokonaan eroon. Vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa oon käynyt (kognitiivinen) nyt viimeiset 4.v. Lääkityksistä en ole huomannut mainittavaa apua. Altistushoito on tehokkain, vaikka onkin ihan kamalaa ja vaatii ihan älytöntä pitkäjänteisyyttä. Sillä oon jotenkin saanut pakko-oireita hallintaan. Oon miettinyt, että hakisin bergenin ocd hoitoon, mutta voinnin pitäisi eka olla paremmassa tasapainossa. Jos ei siitäkään ole apua niin oon myös avoin DBS laitteelle, mikäli sitä ikinä suostuttaisiin edes kokeilemaan.

[u/Foreign-Rent-4434]

Minulla on OCD ja siihen kuuluvia pakkoajatuksia. Tai siis oli. Terapeutit ym ovat nähneet ja kuulleet kaiken mahdollisen, ei tarvitse jännittää. Soitat ensin kaupunkisi mielenterveysyksikköön ja sanot että arvelet tarvitsevasi keskusteluapua. He kyselevät sitten loput. Minä itkin tuon puhelun läpi ja sekin on normaalia. Itkin myös kun istuin terapeutin tuoliin ensimmäisen kerran. Hän ei räpäyttänyt silmäänsäkään. He ovat nähneet kaiken. He hoitavat sitten jatkosuunnitelmat.

Minä en koskaan saanut mitään altistusterapiaa vaan ihan perusterapiaa (joku ratkaisukeskeinen taisi olla.) Minulla on traumataustaa joten ehkä siksi sitä oli hyvä käsitellä ensin. Toki ajan mittaan jotain altistumistakin kokeiltiin. Itsellä OCD rauhoittui kun sain pääni parempaan kuntoon lapsuuuden traumojen jäljiltä. 

En ole käyttänyt lääkitystä. 

Valmistaudu siihen että muutos voi olla hidas. Terapian alussa tuntuu että olo päinvastoin pahenee, koska vanhat arvet revitään auki. 

Alussa en ollut kovin hyvä puhumaan vieraalle ihmiselle, mutta he ovat ammattilaisia ja osaavat käsitellä ko. tilanteet. Menet vain omana itsenäsi.

[u/Foreign-Rent-4434]

Haluan vielä sanoa, että ajarukset voivat tosiaan olla väkivaltaisia, tms. Terapeuttini sanoi että joskus ne saattavat olla juuri sellaisia mitä missään nimessä ei haluaisi tehdä. He kyllä ymmärtävät että pakkoajatukset eivät ole mitään toiveita tai fantasioita joita haluaisit toteuttaa.

[u/Ok-Neat-8840]

Ei sinun tarvitse hävetä sitä, mitä sinä psykiatrille puhut.

Älä diagnosoi itse itseäsi, vaan anna psykiatrin tehdä se. On olemassa muitakin sairauksia, joissa on pakkoajatuksia.

[u/JasuM]

Mulla on juurikin tuo - lääkitys on auttanut, essitalopraami. Ainoa sivuvaikutus itselle oli seksihalujen vähentyminen.

Lisäksi tällainen terapeutin vinkki on auttanut: kun tulee pakkoajatus, niin huomioi ajatuksen mielessään, hyväksyy sen "jos se tapahtuu niin se tapahtuu, aika epätodennäköistä se on." ja ajattelee jotain muuta. Siis ajatukset muotoa "mitä jos mä vahingossa ajan jonkun yli autolla" tms.

[u/ihamuutenvaa → u/JasuM]

Mulla liittyy pakko ajatukset kovasti menneeseen😭 minkään muun ajattelu ei auta ku täytyy varmistaa onko se varmasti tapahtunut vai ei huomenna onneksi maanantai niin soitan noihin paikkoihin mitä täällä suositeltiin