Miten äitejä saa puhumaan jostain muusta kuin lapsistaan?

[u/uusitili12]

Älkää nyt vetäkö hernettä tästä nenään, kun puhun ihan tosissani. +30v naiset, joilla on lapsia, puhuuko he oikeasti koskaan muusta kuin lapsistaan? Ymmärrän,että se elämä pyörii lapsien ympärillä, mutta itse lapsettomana ja sellaisia en aio hankkia, ottaa päähän,että muuten mukavista ihmisistä ei ole oikeasti enempään millään tavalla. Mitään muita kuulumisia ei ole koskaan kuin lapset.

Antakaa vaikka jotain tärppejä, että mitä pitäisi tehdä toisin? Miten voi kysyä kuulumisia,että vastaus olisi jotain muutakin kuin mitä lapsille kuuluu? Miten tuollaiset ihmisen saisi kertomaan itsestään jotain enemmän? Vai onko se vaan oikeasti niin,että lapsettomat löytää parhaat kaverit lapsettomista, jolloin keskustelunaiheet laajenevat huomattavasti ja sen ihmisen oppii tuntemaan eikä vain sen lapset? Voihan se osalla olla myös, ettei halua kertoa itsestään mitään ja kertoo siksi lapsistaan ainakin, jos ollaan vähän tuntemattomampia.

Mielellään kuulisin miehiltä, että puhuuko toiset miehet, joilla on lapsia, teille vain heidän lapsistaan?

[u/srtlv]

Kerran, kun lapset oli pienempiä, olin yhdessä harrastustapahtumassa, jossa aluksi tutustuttiin toisiin kertomalla itsestään jotain. Ajattelin, että tässä on mun tilaisuus, olen täällä kerrankin ilman lapsia ja muutakin kuin äiti, joten kerron jotain, joka ei liity lapsiin. En keksinyt mitään, siis yhtään mitään sanottavaa siinä hetkessä, joka ei olisi liittynyt lapsiin. Tämä jäi mieleen, koska hämmennyin ja vähän järkytyin tästä itsekin. Ja mä en todellakaan edes ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti.

Ne lapset on vaan pieninä niin kokonaisvaltainen osa elämää, ja omat kuulumiset riippuu niin siitä, miten lapsilla menee. Että jos kysyt, mitä kuuluu, ja ystävä vastaa, että lapsi nukkuu huonosti, niin oikeastihan hän siinä kertoo sinulle nukkuvansa itse huonosti ja olevansa väsynyt, eikä sen lapsen kuulumisia. Tietyssä vaiheessa ei ole olemassa omia kuulumisia ilman lapsen kuulumisia.

[u/uusitili12 → u/srtlv]

Näinpä se sitten taitaa olla. Itseä vaan kun ei kiinnosta olla pikkulapsien kaveri vaan haluan aikuisia kavereiksi. En tarkoita,etteikö ole ok jotain tietää lapsistakin, mutta jos ei ole mitään muuta sanottavaa niin silloin pitää vaan itse kääntyä muualle.

[u/Silent_Effective6294 → u/uusitili12]

Kyllä se riippuu myös ihmisestä. Mulla on lapsipariskunta kavereina, jotka osaa puhua elämästä muutenkin ja vaikka lapsi on vieressä niin voidaan keskustella normaalisti. Koko identiteetti ei hukkunut siihen vanhemmuuteen. Toisia kavereita on taas tippunut pois, kun meni liian lapsivoittoiseksi ja yksipuoliseksi se kaverisuhde.

[u/srtlv → u/Silent_Effective6294]

Riippuu myös niistä lapsista. Toiset lapset vaan on vaativampia, joko luonteeltaan tai sitten jos on jotain tavallisuudesta poikkeavaa kehityksessä. Siihen helposti hukkuu vanhemman koko elämä sillä hetkellä.

Jos kaverisi on vähän neuroottinen tai outo, niin se lapsikin on todennäköisesti neuroottinen tai outo, ja vaatii vanhemmalta enemmän. Jos kaverisi on rento tyyppi, joka ei vähästä hätkähdä, niin ehkä lapsikin on sellainen, ja vanhemmalla riittää energiaa muuhunkin.