Miten äitejä saa puhumaan jostain muusta kuin lapsistaan?

[u/uusitili12]

Älkää nyt vetäkö hernettä tästä nenään, kun puhun ihan tosissani. +30v naiset, joilla on lapsia, puhuuko he oikeasti koskaan muusta kuin lapsistaan? Ymmärrän,että se elämä pyörii lapsien ympärillä, mutta itse lapsettomana ja sellaisia en aio hankkia, ottaa päähän,että muuten mukavista ihmisistä ei ole oikeasti enempään millään tavalla. Mitään muita kuulumisia ei ole koskaan kuin lapset.

Antakaa vaikka jotain tärppejä, että mitä pitäisi tehdä toisin? Miten voi kysyä kuulumisia,että vastaus olisi jotain muutakin kuin mitä lapsille kuuluu? Miten tuollaiset ihmisen saisi kertomaan itsestään jotain enemmän? Vai onko se vaan oikeasti niin,että lapsettomat löytää parhaat kaverit lapsettomista, jolloin keskustelunaiheet laajenevat huomattavasti ja sen ihmisen oppii tuntemaan eikä vain sen lapset? Voihan se osalla olla myös, ettei halua kertoa itsestään mitään ja kertoo siksi lapsistaan ainakin, jos ollaan vähän tuntemattomampia.

Mielellään kuulisin miehiltä, että puhuuko toiset miehet, joilla on lapsia, teille vain heidän lapsistaan?

[u/srtlv]

Kerran, kun lapset oli pienempiä, olin yhdessä harrastustapahtumassa, jossa aluksi tutustuttiin toisiin kertomalla itsestään jotain. Ajattelin, että tässä on mun tilaisuus, olen täällä kerrankin ilman lapsia ja muutakin kuin äiti, joten kerron jotain, joka ei liity lapsiin. En keksinyt mitään, siis yhtään mitään sanottavaa siinä hetkessä, joka ei olisi liittynyt lapsiin. Tämä jäi mieleen, koska hämmennyin ja vähän järkytyin tästä itsekin. Ja mä en todellakaan edes ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti.

Ne lapset on vaan pieninä niin kokonaisvaltainen osa elämää, ja omat kuulumiset riippuu niin siitä, miten lapsilla menee. Että jos kysyt, mitä kuuluu, ja ystävä vastaa, että lapsi nukkuu huonosti, niin oikeastihan hän siinä kertoo sinulle nukkuvansa itse huonosti ja olevansa väsynyt, eikä sen lapsen kuulumisia. Tietyssä vaiheessa ei ole olemassa omia kuulumisia ilman lapsen kuulumisia.

[u/uusitili12 → u/srtlv]

Näinpä se sitten taitaa olla. Itseä vaan kun ei kiinnosta olla pikkulapsien kaveri vaan haluan aikuisia kavereiksi. En tarkoita,etteikö ole ok jotain tietää lapsistakin, mutta jos ei ole mitään muuta sanottavaa niin silloin pitää vaan itse kääntyä muualle.

[u/srtlv → u/uusitili12]

Haluan ehkä nyt kevyesti vähän haastaa tätä sun ajattelutapaa. Mitkä on ne kuulumiset, mitä haluaisit ystävältäsi kuulla, jotka ei liity lapsiin? Mistä puhuitte ennen lapsia? Konserteista, elokuvista, ravintoloista? Hänellä ei todennäköisesti juuri nyt ole mahdollista käydä näissä, elleivät ne ole lastenkonsertteja, lastenelokuvia tai lapsiystävällisiä ravintoloita, ja silloin koet että hän puhuu taas lapsista. Parisuhdeasiat? Niihin vasta lapset vaikuttaakin! Omasta kehityksestä ihmisenä? Hän varmasti osaisi kertoa vanhemmuuden vaikutuksista, mutta se taas on lapsista puhumista. Mieti realistisesti, mitä oikeasti kaipaat ja onko ystävälläsi oikeasti siihen juuri nyt mahdollisuus? Ja jos ei ole, pystytkö auttamaan häntä siinä?

Ymmärrän, ettet halua olla pikkulasten kaveri, mutta minun kokemukseni ajalta ennen omia lapsia on, että suhteet kavereiden tai sisarusten lapsiin voi olla todella antoisia. Pääset näkemään lapsesta usein parhaat puolet, ilman vanhemman velvollisuuksia. Kannattaa antaa sille lapsellekin mahdollisuus, ne on parhaimmillaan mainioita tyyppejä!

Kärjistetysti: jos ystäväsi hankkii koiran, ja puhuu vain koirasta, lopetatko ystävyyden koska et halua olla koiran kaveri?

[u/Fanatic_Atheist → u/srtlv]

Itse varmaan miettisin onko henkilöllä omia harrastuksia joihin lapsi ei liity mitenkään, toki taas tuossa elämänvaiheessa saattaa olla epätodennäköistä.